TunnustustenLuola.fi

Katson päivien viemää.

Rakastan Rap musiikkia.
Se on vaan parasta.
Vihaan ihmisiä, jotka vihaavat räppiä.
Tulen myös mustasukkaiseksi, jos tapaan jonkun muun tytön, joka pukeutuu samalla tavalla kanssani, ja kuuntelee räppiä, en tiedä miksi.
Vihaan muita naisia. Ystäviäni lukuunottamatta, haluaisin tappaa kaikki naiset. En vaan pidä naisista, olen sitä kyllä itsekin.

Ja toiseks. Rakastan Vapaapainia. Tiedän, tiedän, suurinosa ihmisist pitää sitä paskana, koska koko roska on näyteltyä/ennaltaharjoiteltua... Mitä sitten?
Eip siin mtn, rakastan siis Rap musiikkia ja vapaapainia, ja annan sen näkyä ulospäin estoitta.
En häpeä itseäni.

Petin kaveriani sen poikaystävän kanssa. Oli aika karmeeta, yrittää sitten kasvotusten selittää, että mitä on tapahtunu, ja kuinka monta kertaa jne.

Välillä kun joku tekee väärin minulle/tuntemattomalle, tekisi mieli latoa tauluun.
En vain voi aloittaa/joutua tappeluun koska vähintäänkin vammautan brutaalilla tavalla pysyvästi tai tapan.
En lopeta ikinä kesken.
Kun jokin asia suututtaa äärimmäisen paljon, lähen ulos johonkin missä en tapaa ketään.
Koska saattaisin muuten tehdä jotain peruuttamatonta.
Minä en myöskään suutu helposti, mutta kun suutun niin siitä se alkaa.
Maksimaalinen raivo on ihana tunne.
Väärintehneen tappaminen ei nostata minkäänlaisia pelko- tai muitakaan tunnetiloja.
Nukkuessani näen myös unia, ja unessa ymmärrän että tämä on unta.
Näitähän kutsutaan Lucid-uniksi.
Mutta tämä on paljon enemmän.
Kuin televisio-ohjelma tai tietokonepeli.
Pikemminkin toinen elämä.
Olen myös tavannut mielenkiintosiakin tuttavuuksia unissani.
Se on aivan samanlainen maailma kuin tämä jossa elämme, muistan myös uneni aivan pilkuntarkasti.
Unissani olen tappanut lukemattoman monta eri ihmistä äärimmäisen monella eri tavalla.
Unet ovat aivan täysin toinen maailma, pystyn siellä hallitsemaan itseäni ja tekemisiäni aivan kuten normaalistikin.

Olen käynyt homo-chatis vetääs nenästä parii poitsuu. Olen nainen.

Olen seurustellut alaikäisen tytön kanssa jo melkein vuoden. Kaikki pitävät minua sairaana pedofiilinä, mutta olen oikeasti korviani myöten rakastunut tyttöön.

m23

Eilen alkoi dieetti ja tänään menin raxiin. Se siitä sitten.

Olen pumpannut ilmaa perseeseeni vesiilmapalloille tarkoitetulla pumpulla, se oli kivaa!

M17

Tein kakat housuun.

Päässäni on ollut sama rupi ainakin kolmen vuoden ajan. Revin sen aina irti ja kierre vaan jatkuu. Se vaan on ihanaa repiä ruvet irti.

En osaa olla aktiivinen sängyssä! Seksi on kivaa, en vain osaa. Ujostelen itseäni ja toista, tunnen itseni naurettavaksi jos yritän ottaa "ohjat käsiin". Ennen en kehdannut edes liikkua.
Ärsyttävintä varmaan se että äijä parat tekee parhaansa ja myöhemmin kavereiden kuullen arvostelen aivan kuin olisin itse joku seksipeto... Ei ole reilua ketään kohtaan.

Häpeän penistäni. Ei sillä et se olis liian pieni tai jotain mut se seisoo ihan liian usein. Siin mieles on jopa huono juttu et se on melko iso, et erottuu aika selvästi jos mul sojottaa. Noloo ku jos vaan vaik näkee jonku vähäpukeisen tytön jossain niin alkaa jöpöttää. Kerran mulla alkoi seistä liikkatunnin jälkeen pukuhuoneessa vaik ympärillä oli vaan vähäpukeisii poikii. Sekös erottu vahvasti ku mulla oli vaan boxerit ja t-paita pääl :D Pari tyyppii huomas sen ja sain melkoset naurut päälleni ja lempinimeks Hintin vaik en oikeesti ees kiihotu pojista.
Kerran hissan tunnillaki tapahtu vähän samanlainen juttu ku mun ajatukset harhaili ja alko seisoo. sit piti lähtee hakee luokan edestä joku koe ja housujen etumus muistutti telttaa. Naama punasena kävelin sit sinne ja ihmiset tuijotti ja suurin osa nauroki mulle. siitäkin tuli sit melko pitkäaikainen vitsi et kiihotun hissan maikasta (joka on mies).
Sit mulla seisoo ihan vaan jos jännittää tai kusettaa. Vaik kuinka käyttäsin tiukkoi kalsareita ja löysii verkkareita, syntyy aina sellanen mun mielestä tosi hyvin näkyvä kumpu, jos on pissahätä. Siks välttelenki juomista muual ku kotona.
Mun tyttöystävä tietää tästä ja on jo tottunu siihen et mun pippeli on melko usein juhlakunnossa. On kyl vähän noloo ku laukeenki niin nopeesti seksin aikana. Kerran laukesin koulussa kesken liikkatunnin ku yhtäkkii vaan tuli sellanen panetusaalto, vaik en ees tehny mitään :P
Yritän runkata mahollisimman usein mut se ei erityisemmin auta asiaa.

Tässäpä oli teille tämmöinen mukava kikkelikertomus ja tiiän kyllä et on erittäin noloo kirjottaa sukuelimistään pitkä juttu, mut i don't care :D

- poiga 15 vee

Minä, olen Kissa3.

Luulen että minulla on jonkinlainen "mielen sairaus". En usko että se on masennusta, sillä mielialani heittelee kausittain.

Ongelma alkoi pari-kolme vuotta sitten syömishäiriöstä. Se oli suhteellisen lievää, koska lähinnä muutin vain elämäntapani hyvinkin terveellisiksi. Olisin kyllä halunnut laihtua nopeammin ja koin melko pahoja ahdistuskohtauksia painoni takia, vaikka olin normaalipainoinen. Lopulta en enää jaksanut kun ruuan ja syömisen miettiminen täytti elämäni. Silloin pääsin eroon siitä mutta sen jälkeen aloittaessani lukion aloin hiljalleen masentumaan. Yritin itseasiassa pahimman kaamoksen aikaan itsemurhaa humalassa ottamalla resepti lääkkeitä alkoholin kanssa mutta se ei aiheuttanut muuta kuin monen tunnin taukoamatonta oksentelua.

Vuosi vierähti ja ajatukset pysyivät samoina. Pelotti olla yksin sillä juuri silloin aloin ajattelemaan itsemurhaa ja muita ahdistavia asioita. Koulussa ja kavereiden kanssa olin iloinen ja ihan normaali. Silloin alkoi myös univaikeuteni. Nukuin yössä 4-6 tuntia ja päivällä en saanut unta nukkuakseni päiväunet vaikka olin kuoleman väsynyt. Viikonloppuinakaan en saanut kirittyä univelkoja kiinni sillä heräsin aina suhteellisen aikasin.

Loppu keväästä aloin sekoilla poikien kanssa. Loukkasin silloista tärkeää ystäväpoikaani olemalla hänen inhoamansa ihmisen kanssa. Tämän jälkeen meni välit poikki tähänkin henkilöön, koska haksahdin yhden illan juttuun. Tämän jälkeen yhtenä päivänä tuli todella epätoivoinen hetki ja päätin että sinä iltana loppuu elämä. Jotenkin käänsin oman mieleni.

Kesällä sekoilin lisää ja syksyllä muuttaessani kaupunkiin tahti jatkui. Seksiä harrastin "vain" muutamien kanssa vaikka värkkäsinkin usein jonkun kanssa. Itseasiassa koko vuosi vierähti siinä että join joka viikko ja yleensä useammankin kerran. Olin vaihtanut ammattilukioon ja tietenkin ammatillinen puoli tuntui löysäilyltä lukioon verrattuna ja aikaa ryyppäämiseen jäi. Syksyllä olin vielä onnellisempi kuin koskaan sillä minulla oli paljon kavereita ympärillä ja tunsin itseni suosituksi. Keväällä elämä ei kuitenkaan enää ollut niin hohdokasta ja pikku hiljaa itsemurha ajatukset hiipivät taas mieleen. Välissä tuli parempia kausia ja jaksoin ajatella tulevaisuutta mutta mitä enemmän kevät eteni sitä useammin en osannut ajatella itselleni tulevaisuutta lainkaan. Luulen että siinä vaiheessa elämääni olisin voinutkin päättää päiväni mutta en ollut vielä keksinyt tapaa miten tehdä se. En halunnut että kärsisin, en halunnut että joku tuttu löytäisi sitten minut.

Tilanne helpottui kun lähdin kotikylääni pariksi viikoksi töihin ja sain olla yksin. Taas alkoi tulevaisuus näyttää valoisammalta ja siinä tilanteessa olen nyt. Tiedän kuitenkin että ei se tässä pysy. Olen pari kuukautta miettinyt hakevani apua ja tiedän että sitä pitäisi hakea nyt ei-kriittisellä vaiheella.

Olen miettinyt että olenko hullu, tulenko kenties joskus hulluksi. Tuntuu että jotain on mielessä vikana. Tajusin vasta vähän aikaa sitten ettei ole normaalia ajatella tulevaisuudesta niin kuin minä ajattelin (tällä hetkellä siis en, vaikka pidän edelleen vaihtoehtoa avoimena) tai elämästä yleensä. Tajusin että normaalisti ihmiset on onnellisia. Ja jos hakisin apua ehkä minäkin voisin olla ja ahdistus menisi pois. Tuntuu että kaikki elämäni ongelmat johtuvat tästä. En vain osaa hakea apua. En osaa ajatella soittavani johonkin auttavaan puhelimeen. En osaisi selittää asiaa ja se tuntuisi jotenkin tyhmältä. En tiedä mitä siis teen ja osittain siksi tämän tänne nyt laitan. Ehkä joku voisi kertoa mitä tehdä.

Itseasiassa huomasin ensimmäiset merkit tästä paremman kauden murenemisesta tänään. Mielessä vilahti ajatus pois menosta. Olen huomannut että nämä masennuskauteni ovat myös pahenneet ajan myötä. Ihan aluksi en edes ajatellut lopullista vaihtoehtoa. Mietin vain että haluaisin muuttaa jonnekkin kauas pois ilmoittamatta kellekkään, tai muuttaa jonnekkin mökkiin metsän keskelle tai mikä parasta vain "leijua" jossain omassa paikassa. Halusin eroon kaikesta..

Pienet asiat muodostavat sen kokonaisuuden.

N17

haluaisin panna exääni
haluaisin panna kaveriani
mutten halua panna poikaystävääni

n16

Rakastan exääni vielä, vaikka erostamme on jo kohta vuosi.
En vain pääse hänestä yli. Kadun joka päivä sitä miten suuhteemme loppui minun takiani. Tuntuu etten jaksa enään kauan elää tässä surussa.

Haluaisin tehdä jotakin todella outoa erilaisissa tilanteissa ja muutamia juttuja olen toteuttanut.

Tässä muutamia:

-Olen keskellä tuntia (6. luokalla) vetänyt housut nilkkaan ja paskonut keskelle lattiaa kaikkien katsoessa.

-Olen näyttänyt persettä poliiseille.

-Olen runkannut keskellä katua.

-Olen puhunut itsekseni, lyönyt itseäni, itkenyt ja vaikuttanu kaikilla tavalla hullulta uimahallissa.

Haluan tehdä lisää tällaisia koska se on niin hauskaa nähdä ihmisten reaktioita :)

Vihaan somaleita, natseja, äärisuvaitsevaisia ja hoppareita.

Minua ihmetyttää miksi ihmiset raivostuvat yhdys sana virheistä ja siitä, kun joku ei tiedä ircin ja irc-gallerian eroa. Itse osaan mielestäni yhdyssanat hyvin, ja olen myös irkannut joskus.
Nykyään teen tahallani yhdys sana virheitä jotta voisin nähdä kun nörtit raivolla, naama punaisena korjaavat sitä. Saan tästä suurta tyydytystä kun edes ajattelen nörtin raivoavan koneella ja itkien raivosta.. Aah.

Ps. Irkkaan siel galtsus!

Olen ilmeisesti aika syvästi masentunut ja itseinhoinen. En ole halunnut kertoa tästä kenellekkään, koska luulen, että minut leimattaisiin vain angstiseksi teiniksi. Viimeiset pari vuotta ovat olleet yhtä tuskaa, ja tilanne vain pahenee. On aivan käsittämättömän korkea kynnys pyytää apua. En tiedä miksi, on vain.

N19

Flirttailin erään pojan kanssa ja valehtelin poikaystävälleni. Tapailin häntä salaa muutaman kerran. Kadun kaikkea todella paljon ja ajatuskin hänestä oksettaa minua. Tajusin vasta liian myöhään että tein väärin...

Nyt poikaystäväni tietää totuuden ja kaikki on hyvin. Toinen poika on pois meiän elämästä eikä tuu enää ikinä takaisin.

Anteeks kulta, rakastan sua aina <3

-kisu

Olen 16-vuotias tyttö, ja olen erittäin kiinnostunut ns. katuelämästä. Tiedän olevani aika hyvännäköinen, ja uskon että siitä voisi olla "katuelämässä" hyötyä. Tahtoisin kaveriporukan, jossa olisin ainoa tyttö jota sitten sen mukaan suojeltaisiinkin. Myös halutessani saisin seurueeni lopettamaan tappelun. En tiedä miksi tämä niin minua kiehtoo, mutta häiritsee kun en siitä voin oikein kertoa kenellekkään. Tunnen pari tyyppiä, joiden kautta voisin jopa ehkä päästä mukaan, mutta pelkään isäni reaktiota.

Varastelen paljon koruja. En edes käytä niitä, tykkään vain tehdä sitä. En koe tästä huonoa omatuntoa.