Minulla oli loppuvuodesta 2005 hieman säätöä siskoni miehen pikkuveljen kanssa. Harrastimme jopa kerran seksiä. Hän on minua 4v nuorempi (hän oli tuolloin 15v). Ei tämä mitään kamalaa ole. Melkein lain puitteissa koko homma, ellei tuota yhtä seksikertaa lasketa.
Siskoni ja hänen miehensä sai tietää hommasta, eikä tietenkään hyväksynyt. Onhan se tietenkin hieman outoa.
Katkaisin tämän suhteenalun jossain vaiheessa juurikin tästä syystä.
Poika oli murtunut, kun kerroin asiasta. Hän tunsi enemmän minua kohtaan, kuin minä häntä. Vannoi rakkauttaan ja uhkaili itsemurhalla, jos hänet jätän.
Mukava poika muuten, ei siinä mitään. Ärsyttäviä piirteitä kyllä, mutta eikö niitä ole jokaisella?
2007 kesällä aloin taas säätämään hänen kanssaan. Olin töissä ja hän asui työpaikkaani lähempänä, muutettuaan omilleen. Olin siis melkein koko työsuhteeni ajan hänen luonaan. Viikonloputkin vietettiin yhdessä.
Nukuimme vierekkäin, minä hänen kainalossaan. Ja taisimme muutaman pusunkin vaihtaa.
Hänen vanhempansa ja siskoni miehensä kanssa sai jälleen kerran tietää pienestä suhteenalustamme ja minä aloin ottamaan takapakkia. Osasyynä oli myös nämä ärsyttävät piirteet.
Ja taas kerran hän vannoi rakkauttaan. Sanoi jopa ettei ole seurustellut sen jälkeen ku minä hänet jätin. Haluaisi lapsia kanssani. Mennä naimisiin.
Muutin melkein vuodeksi ~200km päähän. Ja kun muutin takaisin aloimme taas viettämään aikaa ihan ystävämielessä.
Erään kerran baarissa tämän vuoden alussa (hän oli täyttänyt juuri 18v) hän vannoi rakkautta minua kohtaan ja sanoi, että elää mieluummin poikamiehenä loppuelämänsä, ellei minua saa.
Oikein sydämeen sattui, kun poika oli vedet silmissä kun torjuin hänet jälleen kerran. Olin juuri viikkoa aikaisemmin tavannut aivan ihanan miehen, jonka kanssa edelleen olemme yhdessä.
Tässä siis pohjustus "tunnustukselleni".
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hän soitti minulle, mutta en vastannut hänelle, koska tiesin hänen olevan humalassa ja hän olisi "hienovaraisesti" vihjannut että rakastaa minua ja haluaa tulevaisuuden kanssani.
Tämä on ehkä se ärsyttävin piirre hänessä. Hän ei osaa irroittaa (myönnän kyllä, että olen osasyyllinen tähän).
Sunnuntaina, 29.6. (puhelun jälkeinen päivä), näin hänet pitkästä aikaa. Hän nukkui siskoni ja hänen miehensä sohvalla. Oli veljekset olleet hieman ottamassa miestä väkevämpää.
Touhuilin siskon lasten ja lasten kavereiden kanssa kovin äänekkäästi, vain sen takia että hän olisi herännyt.
En ymmärrä mikä minua vaivaa. Kaipaanko vain niin kamalasti niitä kehuja ja rakkaudenosoituksia? Ja tiedän saavani niitä tältä pojalta vain jos vähän vietän hänen kanssaan aikaa. Ja kuitenkin samalla minua ärsyttää sellainen. Varsinkin kun se tulee häneltä.
Tavallaan kaipaan niitä herkkiä hetkiä hänen kanssaan. Hän on vallan ihana poika ja tiedän, että hänen kanssaan elo olisi mitä ihanampaa; lapsia, oma talo, autot, eläimiä, rakkautta. Saisin kaiken mitä olen elämältäni ja tulevaisuudeltani halunnut!
Ja tiedän, että jos osaisin katsoa läpi hänen ärsyttävien piirteiden ja kestäisin suvun oudot katseet, me tulisimme elämään loppuelämämme yhdessä.
Mutta sitten taas.. Rakastan miesystävääni hyvin paljon, enkä halua erota hänestä. Mutta meidän välillämme on niin paljon kilometrejä, että pelkään hänen pettävän minua.
Olen niin pirun mustasukkainen ja skeptinen persoona, etten välillä kestä itseäni.
Tämän pojan kanssa sitä ongelmaa tuskin olisi.
En kuitenkaan ole jättämässä poikaystävääni toisen pojan takia. Rakastan häntä enemmän.
Halusin vain jollekin kertoa tästä, koska en IRL tiedä ketään jolle avautua.
Jos teillä on hyviä vinkkejä tukahduttamaan toisinaan ilmaantuvat tunteeni, niin laittakaa kommenttia.