TunnustustenLuola.fi

3 vuotta sitten varastin kaupasta huomionkipeyttäni ja kerroin asiasta ihmiselle, jonka tiesin vihaavan minua ja kertovan heti asiasta muille. Tieto kantautui lähimmäisteni tietoon ja kaikki ilmaisivat pettymyksensä. En ole koskaan aiemmin tehnyt mitään vastaavaa.. En tunne itseäni tuolta ajalta. Ja kyllä, en saa oikeasti annettua itselleni anteeksi, en vaikka pyydin muilta anteeksi ja palautin tavarat kaupan pukukoppiin. Kummallisinta, että tavarat saivat minut tuntemaan itseni likaiseksi ja en pitänyt niitä ja piilotin kaikki pois silmistäni. Surullista.

Olen seurustellut useita vuosia, ja Rakastan miesytsävääni ylikaiken. Ja ei, en ole pettänyt häntä. Kuitenkin puolisen vuotta sitten aloin käymään vispilänkauppaa tuttavani kanssa netinvälityksellä ja annoin homman kehittyä tarkoituksella muuksi kuin sääkeskusteluksi. No ei mitään nettipornoilua kuitenkaan. :D

Satutin miesystävääni pelkuruuttani ja en tiedä mitä yritin saavuttaa. Kerroin asiasta hänelle ja sain anteeksi.. tämmöinen turha juttu joo. Kaikenlaisia..

Olin kotona kavereitteni kanssa kotona kunnes kaverini sisko tuli seuraamme kaverini sisko aloitti heti kysymyksillä alotetaanko harrastaa ryhmä seksiä, ketään ei suostunu joten pyysin häntä illalla meille uudestaan hän toi kaverinsa mukana (nais puolisia) heille kaikille kävi seksi joten mikäs siinä...

Teen aina vääriä päätöksiä miesten suhteen. Ensin on vaikeuksia aloittaa seurustelusuhde, sitten on vaikeuksia seurustella. Sitten jätän kyseisen henkilön ja loppupeleissä kuitenkin haikailen perään älyttömästi. En tajua tätä? Miksi hemmetissä on niin vaikea arvostaa sitä mitä on silloin kun se on? En kai ole ainoa lajissani mutta tämä on ihan kauheaa. Haluaisin vain löytää jonkun ihanan ihmisen jonka kanssa olisi kiva viettää aikaa. Pelkään ihan hirveästi eroja ja sitä että minut jätetään.. Niin paljon että jo siitä syystä jätän itse seurustelukumppanini.. Etten tulisi jätetyksi. Haluaisin tästäkin piirteestäni eroon. Haluaisin exäni takaisin.. Pelkään että vain siitä syystä etten saa häntä. Seurustelusuhteemme ei kuitenkaan toiminut silloin kun olimme yhdessä.
Tällä hetkellä eräs poika pitää kyllä minusta, mutta pelkään että se johtuu vain ulkonäöstäni. En ole mitenkään maatajärisyttävän kaunis tai häikäisevän upea, ihan tavallinen vain, mutta tuntuu ettei hän silti taida nähdä minussa muuta kuin tietyt ruumiinosani. Harmittaa.
Olin aluksi itse kovin kiinnostunut tästä kundista, koska hän vaikutti erilaiselta, älykkäältä. Kuitenkin nyt kuvani hänestä on muuttunut.
Onhan elämässäni muutakin.. Mutta tämä oli nyt päälimmäisenä mielessä.
Saa kommentoida jos on jotain fiksua sanottavaa.

Olin kerran myöhään eräässä marketissa, jossa kassajonot olivat pitkiä. Menin erääseen jonoon muutaman sukulaiseni kanssa, mutta jono ei kymmeneen minuuttiin liikkunut minnekään. Siirryin viereiseen jonoon kun sukulaiseni jäivät jonottamaan ensimmäiseen, jos vaikka liikkuisi vähän nopeammin. No, näytti että jononi veti paremmin, joten huikkasin sukulaisille että siirtyisivät ostoksiensa (n. kymmenkunta kappaletta) kanssani jonooni. Siitäkös takanani jonottava 'mummeli' kyrsiintyi ja totesi että täällähän ollaan kuin Venäjällä. Ystävällisesti siinä selitimme että olemme jonottaneet paljon pidempään kuin ko. henkilö takanamme. Siihen sitten nainen vielä ilkesi todeta, että 'selityksiä, selityksiä'. Kyllä kiehahti ja sanoin muutaman valitun sanan ja kerroin mahdollisuudesta vaihtaa jonoa johonkin toiseen jos ei miellytä. Vieläkin suututtaa että miten ihmiset aukoo päätään väärässä paikassa, jos olisin voinut ilman syytten mahdollisuutta ja todistajia päästä pälkähästä, olisin tehnyt jotakin muutakin naiselle kuin puhunut.

-N20

Nykynuoriso tarvitsee Hitler Jugendin tapaista nuorisojärjestöä, ainakin Suomessa. Pitäisi vähän pissiksille opettaa jotain kuria ja kunnioittamaan vanhempia.
Ja nuorisokulttuuri on mennyt päin persettä Nirvanan jälkeen.

En saa opinnäytteeni tai yleensäkään elämäni suhteen aikaan mitään. Mitään uutta en ole tehnyt/kokeillut sitten lukion, jossa aloin ensimmäisiä kertoja kyseenalaistaa mielessäni olenko ihmisten huomion ja huolenpidon arvoinen.Useimmat tuntemattomatkin henkilöt pitävät minusta (ilmeisesti) helposti, mutta en vain osaa luottaa. Alkoholisti-kusipää isäni ja syyllistävä, ystävieni aitouden jo lapsesta alkaen lyttyyn lyönyt äitini ovat lapsellisuudellaan turhauttaneet minut loppuun. Käytin yhdessä vaiheessa jatkuvasti huumeita, nykyään ajattelen sitäkin aikaa positiivisena, vaikka asiat ovat muuttuneet(parempaan) ja sain kuin ihmeen kaupalla opinnäytteelleni toimeksiantajan. Ala kiinnostaa minua, mutta en vain usko mahdollisuuksiini juuri missään.Olen alkanut seurustelemaan, mutta pelkään hänen jättävän minut kun tajuaa miten munattoman huolehtija-luuserin hän onkaan saanut liepeeseensä roikkumaan.
Sitten kun kerran alkuun päästiin:
-En ole koskaan tuntenut olevani "mukana" kavereiden ilonpidossa vaikka paikalla olinkin uneksin
-kuolemasta todella usein, olen saanut jonkin verran terapiaa, mutta se ei auttanut kovin pitkään-sama juttu lääkkeillä
-toivon että kaikkien suoritukset menisivät hukkaan, niin voisin seistä ylpeänä siitä ettei mitään edes kannattanut yrittää.
-Minulla on hyvä ystävä, joka on tehnyt todella paljon pedatakseen elämäänsä ja tekee tällä hetkellä täysin ylikoulutettuna paskaduuneja, joita useimmiten hoitavat hajonneet nelikymppiset.
-Näen itsenikin sellaisena ja toivon että niin käy todella monelle.
-Minulla on kateudesta, katkeruudesta ja saamattomuudestani todella huono omatunto, sillä sisimmässäni tiedän että vanhemmat ovat niin hyvät lapsilleen kuin voivat ja että suurin osa minut tuntevista ihmisistä uskoo/toivoo minun olevan onnellinen
-Olen kadottamassa itseni täysin

Kai tämä auttaa sitten viiveellä...M26

Miksi se on aina niin vaikeaa.

Olen elämääni tällä hetkellä kohtalaisen tyytyväien, mutta jotkut asiat rupeavat mietityttämään, olenko paska jätkä vai en.
Hommahan on niin, että monien kavereitteni kautta olen tietysti tutustunut heidän tyttöystäviinsä avopuolisoihinsa jne. Itse en ole sitä oikeaa löytänyt ja siksi varmaan on hauska leikiä ajatuksella, että miten mukava olisi paneskella kavereitten naisystäviä. Ei siksi, että se olisi vaan hauskaa, mutta kun monesti nämä naisetkin olisivat siihen suostuvia otollisissa olosuhteissa. Kertaakaan en ole kaveria pettänyt enkä viennyt hommia loppuun asti, mutta kiusaus on ollut suuri.

Tunnustan että minulla on paha ongelma. Haluaisin naisen istuvan kasvojeni päällä ja tyydyttävän itseään kasvojani vasten loputtomasti. Tai sitten useamman naisen vuoron perään tuntikausia. En pääse tästä ajatuksesta eroon millään, katselen naisia ja kuvittelen heidät siihen tilanteeseen. Tämä asia on riivannut minua jo vuosia ja vaimoni on niin kiltti ja konservatiivinen ettei mitään mahkuja...

M38

Olen pettänyt miestäni kahdesti. En ole kertonut hänelle, enkä aiokaan.

Välillä kun runkkaan sängyssä yöllä,niin hieron sormella peppureikääni ja haistelen sitä.Samalla kuvittelen itseni harrastamassa 69:ä naisen kanssa.Haju on mielestäni täysin sama. -mies-

tämä tapahtui kun olin noin 11v. olimme kaveri kanssa seikkailemassa linströmmin pesulassa sulkemis ajan jälkeen. saimme pesulan erään paketti auton taka luukun auki ja huomasimme että se on täynnä juuri pestyä pyykiä. menimme pyykin sekaan leikkimään ja levitimme sitä ympäriinsä. pyykki oli aseteltu nätisti sellaisiin kookkaisiin pyykki vaunuihin ja me kaverini kanssa kiipeilimme niissä. minulla tuli aivan hillitön paskahätä enkä tiedä miksi mutta päätin paskantaa siihen rekkaan. no asettelin pari pyyhettä pyykki telineen metalli tangon päälle. laskin housut alas ja istahdin pehmeälle peitteelle. tein tarpeeni ja pyyhin perseeni juuri pestyihin pyykkeihin. minusta puhtaisiin pyykkeihin paskantaminen oli hillittömän hauskaa ja aloin sottaamaan paikkoja paskalla. anteeksi kenelle sitten ne paskaiset pyykit sitten menivätkin.

Olen 23-vuotias mies. Pidän itseäni fiksuna ja mukavana. Tiedän vastakkaisen sukupuolen edustajien pitävän minusta opittuaan hieman tuntemaan, mutten silti tee elettäkään tutustuakseni heihin. Luon itsestäni kuvaa trenditietoisena ja suosittuna. Halveksin sanoinkuvaamattoman paljon ymmärtämättömiä hyväntahtoisia nörttejä, vaikka olin itsekin sellainen vain muutama vuosi sitten.

Olen jäänyt pyörimään muutamalle irc-kanavalle, joiden muita jäseniä en voi sietää. Minua ärsyttävät kyseisten kanavien mielestään väärinymmärretyt ja herkät muka-älykkäät elitistit, joiden päivittäiset puheenaiheet ovat jämähtäneet toisten ihmisten elintapojen kritisointiin sekä omiin ah-niin-surullisiin naistarinoihin. Tosiasiassa he ovat vain surullisia nörttejä - joku päivä vielä sanon sen heille ja katoan kanavilta naureskellen.

Säälittävintä on, että kirjoittamalla tämän tunnustuksen vaivun täysin heidän tasolleen.

Naapurini antoi huoletta kissansa tehdä tarpeensa meidän pihallemme, vanhempani eivät välittäneet asiasta ja kävin itse puhumassa naapurin kanssa. Naapuri sanoi, ettei asia toistu, mutta edelleen pihallemme ilmestyi kissanjätöksiä.
Yhtenä päivänä huomasin kissan taas meidän pihallamme ja hetken mielijohteesta kaappasin kissan ja lukitsin sen skootterini pakkiin ja lähdin ajelemaan. Paiskasin kissan moottoritielle ja pakenin paikalta.
Minua ei kaduta.

Vanha ystäväni on pulassa, mutta en tahdo ottaa yhteyttä tähä, koska pelkään, että hän vetää minut mukanansa.

M17

Joka kerta kun käyn baarissa, keskustassa, irc-galleriassa tai tunnustuksien luolassa, masennun. Joka kerta ihmisten yksinkertaisuus tyrmistyttää ja saa pahalle päälle.

Mieleni tekee seksiä aina vain silloin, kun poikaystäväni ei ole paikalla. Kun taas vietämme aikaa yhdessä, minun ei tee mieli. Omituista.

Tutustuin ja ihastuin vuosia sitten tyttöön, joka oli kaikin puolin täydellinen. Hauska, mukava, fiksu nuori nainen, ja kovin nättikin hän oli. Ystävyyttä pidemmälle välimme eivät koskaan edenneet, koska en uskaltanut kertoa todellisista tunteistani hänelle, mutta olimme muutoin hyvin paljon tekemisissä toistemme kanssa. Ajattelin tätä tyttöä taukoamatta ja nyt jälkeen päin mietittynä hän taitaa olla ainoa henkilö, jonka koen koskaan ymmärtäneen minua täysin. Hän hyväksyi minut sellaisena kuin olin, ja viihtyi seurassani. Hän oli niin herttainen ja kaikin puolin maailman täydellisin tyttö.

Tiemme kuitenkin erkanivat hiljalleen, ja yhteydenpitokin tyrehtyi ennen pitkää. Vähän väliä ajatukseni palasivat tähän tyttöön, ja tajusin rakastavani häntä. En saanut tytöltä rauhaa, ja yksikään muu hameväen edustaja ei kiinnostanut. Halusin hänet takaisin elämääni. Kadutti etten ollut uskaltanut sanoa mitään, sillä tiedä missä olisin nyt, jos olisin saanut vastakaikua tunteilleni.

Sattumalta kuulin tytöstä monen mutkan kautta, ja kävi ilmi että hän eli onnellisessa parisuhteessa, ja oli tuore äiti. Maailmani romahti. Rakastamani tyttö oli jatkanut elämäänsä ja asettunut aloilleen, ilman minua. Yhäkin masentaa kun ajattelen, että jos vain olisin ollut rohkeampi, voisin itse olla hänen nykyisen miesystävänsä kengissä. Pitäisin häntä hyvänä ja tekisin hänet onnellisemmaksi kuin koskaan. Rakastaisin häntä koko lopun elämääni.

Enkä voi ikinä tietää olisiko näin käynyt, jos olisin tarttunut tilaisuuteen silloin kun se edessäni oli. Nyt voin vaan jossitella. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, palaisin hetkeen ennen hänen lähtöään ja kertoisin tytölle rakastavani häntä. Hän olisi ansainnut tietää sen. Hänen nykyistä onneaan en halua mennä horjuttamaan.

Toivottavasti te kaikki ihastuneet ja rakastuneet ihmiset siellä ruudun toisella puolella osaatte ottaa tilaisuudesta vaarin, toisin kuin minä. Koskaan en ole mitään katunut näin paljon.

M27

Viime kesänä ollessani eräällä tilalla kesätöissä pääsin naimaan työnantajaani ja hänen tytärtään.. samaan aikaan.
Maailma on ihmeellinen paikka, kiitos kummallekkin elämäni parhaasta kesämuistosta!
M21

Olen nainnut isäni vaimoa, vaimo tuli raskaaksi ja synnytti "pikkuveli-puolen" elikkä minun poikani.
Asiasta ei tiedä kuin isäni vaimo ja minä.
M19

Kirjoitin tälle sivustolle joulukuussa katkerassa, puuduttavassa ja tympeässä tilassa katkeransävyisen, puuduttavan, tympeän ja ikävän tunnustuksen, jossa lauoin paljon typeryyksiä ja outoja lausahduksia. Jonkinverran kai asiaakin, mutta se taitaa olla sivuseikka.

Tietenkin, tottakai jätin myös mahdollisuuden palautteen jättämiseen. Näitä palautteita lukiessani olen päätynyt siihen, että olen surkea ihminen, jolla ei ole mitään fiksua sanottavaa, ei silloin, ei ehkä nyt eikä ehkä koskaan. Olisi kuitenkin väärin väittää, ettenkö vieläkin olisi samaa mieltä ainakin osasta väittämistäni asioista.

Surullista, että palautteen lukeminen onnistuu näin murtamaan. Katkeruus on outo asia. Se on varmasti kaikille tuttu, mutta jotenkin kukaan ei suostu myöntämään, että se olisi joskus itseensäkin ollut vaikuttamassa. Katkeruudessa ei ole mitään ymmärrettävää. Se on surullinen mielentila, joka ei tee uhristaan syyntakeetonta vaan antaa oikeuden lisätuomioihin. Katkeruudessa saattaa olla joskus mukava painiskella, se voi tuntua antavan uskomattoman paljon voimaa silloin, kun sitä tuntuu tarvitsevan. Siihen ei silti pitäisi luottaa, näin mä luulen. Siitä pitäisi päästä irti.

Toivoisinpa maailmaa, jossa mitään ei tarvitsisi salailla. Asioista voisi olla olla jotain mieltä ja mielipiteensä voisi myös vakaasti tuoda ilmi. Siltikään kukaan ei tuomitsisi. Ja voisi silti pidättää oikeutensa mielipiteiden vaihtumiseen. Kuin uusi elämä. Ei olisi kollektiivista muistia, ei rikosrekisteriä. Voisi vain puhua asioista, vaihtaa sujuvasti mielipiteitä, rakentaa omaa identiteettiään rauhassa, uteliaasti haistellen.
Sellaisessa maailmassahan me emme kai elä. Joten ähh, suokaamme edes mahdollisuus virheiden tekoon ja asioihin sopeutumiseen. Ja toki järkeä siihen, mitä sanoa ja mitä pitää salassa.

En valitettavasti voi lopettaa tähän, vaan tunnustan vielä, että taidan masturboida liikaa. Tämän ei ollut tarkoitus olla mikään hauska loppukevennys, ei mikään maailman hauskin vitsi. Kunhan nyt vaan tunnustin.

Olen aloittanut yliopisto-opiskelut, mutta jo nyt olen menettänyt opiskelumotivaationi täysin. Olen jopa kiinnostunut opiskelemistani aineista, mutta en vain jaksa tehdä niiden eteen mitään, en jaksa astua kämpästäni ulos mennäkseni luennoille. En näe itseni valmistuvan koskaan, mistään. Se on surullista, sillä vanhempani varmaan odottavat minulta paljon. Takavuosien koulunerosta ei enää olekaan mihinkään.

Minulla on lähes naurettavala kuulostava ongelma, joka liittyy virtsaamiseen. En meinaan millään saada virtsattua, tai siis kustua, virtsarakkoani ja/tai -putkeani tyhjäksi, vaan letkusta jää aina valumaan alushousuihin joitakin tippoja. Tämä on äärimmäisen epämiellyttävää. Kotona saan jotenkuten hyvin kustua, teen sen usein istualtani, eikä kotona ole niinkään paineita asian suhteen. Mutta julkisissa vessoissa en kehtaa istua, ja lähtiessäni vessasta minua vaivaa aina epämiellyttävä tunne. Usein en voi edes istua vessareissun jälkeen vaan pyörin ja sätkin, minulla on tunne että pisarat valuvat jalkojani pitkin. Tämä aiheuttaa minulle paljon sosiaalisia ongelmia. Säälittävää. En ole vielä edes 20 vuotta vanha.

Olen muutenkin jotakuinkin sellainen, jota kunnon suomalainen mies pitäisi avuttomana nysvänä. Minulla on tapanani pelätä monia sosiaalisia tilanteita, usein jopa kaupassa käyntiä. En pidä virastoissa asioimisesta, ja minulla onkin tapana vältellä asioideni hoitamista viimeiseen asti. Pelkään lähes kaikkia tilanteita, jotka ovat minulle uusia ja vieraita.

Tuskin tarvitsee edes mainita, että pelkään myös tulevaa asepalvelustani. Niin paljon, että tärisin iltaisin sitä ajatellessani jo kuukausia ennen palvelukseen astumista. Asiaa tuskin auttaa se, että melkein yhtä vähän haluaisin astua siviilipalvelukseen. Minulla ei ole minkäänlaisia vahvoja eettisiä tai uskonnollisia vakaumuksiakaan, joten miksi menisin edes vankilaan. Yhtä kaikki, pahalta näyttää asiat mulle. Äänestäisin missä tahansa vaaleissa ketä tahansa, joka lupaisi yrittää poistaa Suomesta yleisen kutsunta-armeijan.

En pysty näkemään itseäni minkäänlaisessa työpaikassa. En haluaisi myöskään elää sosiaaliturvalla. Koska toivon, ettei minulta vaadittaisi juuri mitään, tyytyisin itsekin hyvin vähään. Unelma-ammattini olisi peiton alla kaiket päivät lukeminen.

Kaiken tämän jälkeen voi kuulostaa uskomattomalta, että minulla on tyttöystävä, vieläpä erittäin kaunis. Suhteessamme ei juurikaan ole muuta vikaa kuin se, etten tunne hänen olevan enää seksuaalisesti kiinnostunut minusta. Hieman lohduttaa, ettei hän tunnu olevan seksuaalisesti kiinnostunut kenestäkään muustakaan. Mutta haluaisin mielummin enemmän seksiä hänen kuin tympeän käteni kanssa.

Saatan ehkä joskus vitsailla ongelmistani, mutta tuskin voisin niitä myöntää kenellekään oikeasti. Sillä elämmehän maailmassa, jossa heikkouksiaan ei saa missään nimessä paljastaa. Vai mitä?