Tutustuin ja ihastuin vuosia sitten tyttöön, joka oli kaikin puolin täydellinen. Hauska, mukava, fiksu nuori nainen, ja kovin nättikin hän oli. Ystävyyttä pidemmälle välimme eivät koskaan edenneet, koska en uskaltanut kertoa todellisista tunteistani hänelle, mutta olimme muutoin hyvin paljon tekemisissä toistemme kanssa. Ajattelin tätä tyttöä taukoamatta ja nyt jälkeen päin mietittynä hän taitaa olla ainoa henkilö, jonka koen koskaan ymmärtäneen minua täysin. Hän hyväksyi minut sellaisena kuin olin, ja viihtyi seurassani. Hän oli niin herttainen ja kaikin puolin maailman täydellisin tyttö.
Tiemme kuitenkin erkanivat hiljalleen, ja yhteydenpitokin tyrehtyi ennen pitkää. Vähän väliä ajatukseni palasivat tähän tyttöön, ja tajusin rakastavani häntä. En saanut tytöltä rauhaa, ja yksikään muu hameväen edustaja ei kiinnostanut. Halusin hänet takaisin elämääni. Kadutti etten ollut uskaltanut sanoa mitään, sillä tiedä missä olisin nyt, jos olisin saanut vastakaikua tunteilleni.
Sattumalta kuulin tytöstä monen mutkan kautta, ja kävi ilmi että hän eli onnellisessa parisuhteessa, ja oli tuore äiti. Maailmani romahti. Rakastamani tyttö oli jatkanut elämäänsä ja asettunut aloilleen, ilman minua. Yhäkin masentaa kun ajattelen, että jos vain olisin ollut rohkeampi, voisin itse olla hänen nykyisen miesystävänsä kengissä. Pitäisin häntä hyvänä ja tekisin hänet onnellisemmaksi kuin koskaan. Rakastaisin häntä koko lopun elämääni.
Enkä voi ikinä tietää olisiko näin käynyt, jos olisin tarttunut tilaisuuteen silloin kun se edessäni oli. Nyt voin vaan jossitella. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, palaisin hetkeen ennen hänen lähtöään ja kertoisin tytölle rakastavani häntä. Hän olisi ansainnut tietää sen. Hänen nykyistä onneaan en halua mennä horjuttamaan.
Toivottavasti te kaikki ihastuneet ja rakastuneet ihmiset siellä ruudun toisella puolella osaatte ottaa tilaisuudesta vaarin, toisin kuin minä. Koskaan en ole mitään katunut näin paljon.
M27