TunnustustenLuola.fi

Minua ei sureta yhtään, vaikka mummoni kuoli pari päivää sitten. Olen vain tyytyväinen, että hän pääsi pois. Samoiten oli aikaisemmin, kun isäni vanhemmat ja isovanhemmat kuoli. En surenut heitäkään yhtään,
mutta kun taas kuulen jostain onnettomuudesta, jossa on kuollut ihmisiä, tuntuu etten pysy mitenkään kasassa.
Tämä myös aiheutti eron tyttöystäväni kanssa, hän ei käsittänyt asiaa ollenkaan.
Nyt olen muuttamassa toiselle paikkakunnalle työn vuoksi ja jätän opiskelut kesken. Isäni ei ymmärrä tätä ollenkaan, vaan vihjailee kokoajan, ettei hakemani työ ole sen arvoista, että kannattaa muuttaa ja hänen mielestään ei ole työ ei ole työtä jos se ei ole ruumillista.
Jos en viihdy työssä, en ole tulossa takaisin vaan jään sinne, muuten en pääse ikinä täältä pois.

Rakastuin syvästi yläasteella luokkakaveriini, ujo kun olin en kuitenkaan saanut aloitetta tehtyä ja niinpä menetin tytön toiselle. Olin varma että tunteeni olisivat saaneet vastakaikua, mutta minkäs teet kun jalat menevät veteläksi heti kun hän tuli lähelle. Meni vuosia ennenkuin pääsin hänestä yli ja vihdoinkin elämääni tuli toinen. Olimme pitkään ystäviä ja ajan myötä rakastuin häneen ja sain peräti kerrottua hänelle tunteistani, mutta hän empi suhteen aloituksen kanssa. Pariin otteeseen hän lämpeni ajatukselle mutta emme varsinaisesti kuitenkaan aloittaneet seurustelua. Aikaa kului ja lopulta hän ilmoitti ettei halunnut syvempää suhdetta.

Masennuin pahasti ja tarrasin oljenkortena rakastettuni kaveriin, joka sittemmin ilmoitti olevansa rakastunut minuun. Aloitimme seurustelun ja olimme yhdessä pitkään, ja onnistuinkin pakottamaan itseni unohtamaan menneet ja keskittymään nykyiseen, ja olimmekin yhdessä monta vuotta kunnes päätimme lähteä eri teille. Viime kesänä kuitenkin törmäsin tähän vanhaan rakastettuuni ja kaikki palasi kohinalla mieleeni. Hän ilmoitti olevansa kihloissa nykyisensä kanssa, ja menee naimisiin nyt alkukesästä.

Tämä tuntui pahalta, aivan kuin menettäisin lopullisesti jotain. Juttelimme kaikesta mahdollisesta, ja illan myötä sain mahdollisuuden seksiin hänen kanssaan, mutta jokin pidätteli minua emmekä menneet suutelua ja halailua pidemmälle, vaikka alasti olimmekin. Nykyinen avovaimoni on pettänyt minua, ja vaikka annoinkin hänelle anteeksi osa minusta halusi päästä tasoihin, mutta ehkä en halunnut vajota samalle tasolle kuin tämä säälittävä dildonkorvike jonka kanssa puolisoni minua petti.

Nyt vanhan rakastettuni häät lähenevät ja painiskelen kovasti vaihtoehtojen kanssa. Jos alan aktiivisesti juttelemaan vanhan heilani kanssa saan ehkä hänen mielensä käännettyä, kuulin nimittäin että hänkin on välillä haikaillut perääni, mutta toisaalta taas olen tällä hetkellä melko hyvässä suhteessa ja ehkä jollain tasolla rakastan nykyistänikin. Mutta vanha suola janottaa. M28

kertokaa joku minulle millä saan mieheni lopettamaan valehtelun,hän ei ole lopettanut tähän päivään menssä vielä!ja kaiken huipuksi lähiaikoina selvisi että hän on pitänyt kaikki nämä vuodet minua pilkkanaan selkäni takana joista kuulemma minun ei olisi ikinä pitänyt saada tietää!:( ja haukkui taas minut tapansa mukaan kuinka olen mennyt penkomaan hänen omaisuuttaan,uskomatonta.ei tarvitsisi penkoa,jollei hän pitäisi minua niin tyhmänä että valehtelee itsestäänselvistä asioista ja väittää niitä ainoiksi tosiasioiksi ja minua hulluksi ja tietämättömäksi,vaikka järkeni sanoo ettei asia voi olla millään niin!niin kyse on myös itselleni todistamisesta etten ole hullu kuvitteleva vainoharhainen nainen joksi mieheni on tituleerannut minut monet kerrat.älyttömistä asioista valehtelu mitkä minun järkeen eivät ole menneet,ovat johtaneet yhä uusimpien valheiden paljastumiseen.uskomatonta!miksi hän jatkaa valheitaan ja selkäni takana hääräilyä?onko tämä yksipuolista rakkautta koska ikinä en hänelle tekisi selän takana mitään loukkaavaa saatika valehtelisin koska pitäisi puolisoonsa pystyä luottamaan.hän sanoo rakastavansa minua ja lastamme yli kaiken mutta järkeni sanoo että rakaalle ei tehdä vuosia näin ja pidetä epätietoisuudessa kun varsinkin hän tietää kuinka se on syönyt minua sisältä koko yhdessäoloajan!mieheni on vannonut käsi sydämmellä kerta toisensa jälkeen ettei loukkaa enään minua,vaan ei ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt lopettamaan.rakkauttako?minuun sattuu koska mieheni toimet eivät vaikuta vain minuun vaan myös heijastuu väkisinkin pieneen tyttöömme!voiko tämä rosvo ja poliisi leikki ikinä loppua?????onkohan meillä enään tulevaisuutta????rakastan silti miestäni en vain voi ymmärtää sitä itsekkään ja olen monesti toivonut että tunteeni kuolisivat häntä kohtaan koska niin paljon hän on saanut pahaa aikaan tietosesti ja tietämättään pienessä sydämmessäni!kylläpä helpotti kirjottaa koska minulla ei ole ketään kelle voisin puhua!ja miehelleni en voi puhua koska minulla ei hänen mielestään voi olla asiat huonosti,koska kuulemma parempaa miestä saa hakea!aika vitsin on sanonut aikoinaan!
T:surusilmä

Olen ollut tyttöystäväni kanssa kihloissa jo 1œ vuotta.

Slti aina sillointällöin panen hänen pikkusiskoaan, joka

on 16.

Itse olen 18

Olen harrastanut kiihkeätä seksiä ulkomaalaisen serkkuni kanssa. haluaisin tehdä näin myös uudestaankin.

oltiin viime viikonvaihteesa abiristeilyllä ja melkosesa tuiskeesa aamuyöstä mää kusin tuhkakuppiin käytävällä ja hissin lattialle.

-luulen rakastavani poikakaveriani, mutta olen ajatellut (vaikken sitä tekisikään) jättäväni hänet
-olen ilkeä ja itsekäs ihminen
-olen varastanut vanhemmiltani pieniä summia rahaa
-olen ajanut ylinopeutta
-juon humalahakuisesti, vaikka periaatteessa olen sitä vastaan
-haluaisin laihtua, vaikken ole edes ylipainoinen
-olen myös laiska
-suurin osa ajastani kuluu kaikkeen turhaan, kuten netissä surffailuun
-kiroilen ihan liikaa

n19

Pelkään että poikaystäväni jättää minut, vaikka meillä kai menee ihan hyvin.En haluaisi että näin käy, mutta jos niin käy, aijon muuttaa ulkomaille, pois kaikesta.
nimimerk. pettynyt ennenkin

En ole koskaan aikaisemmin vihannut ketään, nyt täytyy tunnustaa että vihaan entistä tyttöystävääni, mikei se voi jättää minua rauhaan??

Minulla on koulussa paljon kavereita vaikka jotkut henkilöt haukkuvat minua homoksi koska pukeudun trendikkäästi. En todellakaan ole homo. En ole vapaa-aikanani tavannut yhtäkään koulukavereistani lukuunottamatta tyttöystävääni viimeiseen puoleen vuoteen. En tiedä miksi. Olen syvästi masentunut ja itken pari kertaa viikossa surren elämäni kurjuutta. Tunnen olevani henkisesti muita koulutovereitani valovuosia edellä ja pidän suurinta osaa heistä ääliöinä. Olen omasta mielestäni hyvännäköinen (ja kuulemma myös parin muun). Olen epävarma ja jännitän jutella vieraille ihmisille. Paras ystäväni on iso-siskoni.

Tykkään ajatella että kun pääsen lukioon kaikki muuttuu paremmaksi. Olen 15v poika.

Olen ärsyyntynyt ja kyllästynyt ystävääni. Hän on aina vinkumassa ja pyytämässä jotain. Lisäksi hänen seuransa on kuolettavan tylsää. Hän on myös ruma ja etovan näköinen nörtti, miespuolinen. Luulen hänen koko ajan tahtovan seuraani, koska hän on myöntänyt rakastavansa minua. Joskus tahtoisin vain haistattaa pitkät hänelle, mutta en kehtaa, koska ystävyytemme on kestänyt jo monta vuotta. Joskus meitä luullaan pariksi, ja se hävettää minua... (N20)

Petin poikaystäväni luottamuksen..taas. Join ja sain turpiini toiselta äijältä ja jouduin tosi isoon pulaan. Nyt hävettää ja kaduttaa niin etten kehtaa edes puhua hänen kanssaan asiasta, piileksin vain kotona ja en kehtaisi mennä hänen luokseen käymään. Ja vielä kamalampaa on etten tiedä mitä hän aikoo seurustelullemme. Rakastan poikaystävääni niin paljon että sydämmeen koskee mutta loukkaus on loukkaus ja olen siitä kaiken rangaistuksen ansainnut. Jos jättää niin opin ainakin olemaan erossa kaikista miehistä, joko ne loukkaa minua tai toisin päin.

Olen naimissa, ja meillä menee tällä hetkellä todella huonosti. Olen melko varma, että tulemme eroamaan. En haluaisi sitä. Eromme tulee olemaan suuri yllätys tuttaville ja sukulaisille. He luulevat, että meillä menee hyvin. Tuleva ero hävettää ja nolottaa jo nyt. 24-vuotias avioeron kokenut tuskin on mitään kovaa valuuttaa sinkkumarkkinoilla.

En jaksa käydä koulua, kokeet ja kaikki tehtävät ahdistavat. Saan niistä aina hyviä arvosanoja, enkä ymmärrä miksi teen tämän itselleni. Luen ja teen ihan liikaa, koska minusta tuntuu, että on pakko. Koska omatuntoni ei yleensä paina, huijaan koulutehtävissä aina kun mahdollista. Jos tiedän, etten jää kiinni, en voi vastustaa huijaamisen houkutusta. Ajattelen useimmista opettajista pelkkää pahaa.

En ymmärrä myöskään kaikkia yhteiskunnan sääntöjä. Rikon niitä, jos minusta tuntuu, ettei siitä ole haittaa kenellekään.

Minua ärsyttää helpot kirjoitusvirheet. Naureskelen itsekseni ihmisille, jotka kirjoittavat helpot yhdyssanat erikseen. Miksi he eivät voi opetella yksinkertaisia kirjoitussääntöjä? Minusta on nimittäin lähes mahdotonta, että niin monet ihmiset tyhmyytensä takia kirjoittavat erikseen esim. "pitkä kaulainen" tai "kesä kivaa". Toisaalta tiedän, etteivät he voi sille mitään, ja siksi minua hävettää nauraa heille.

Olen ollut kaupitellut itseäni 40v-> naisille, pelkällä drinkkipalkalla, hyvällä menestyksellä. Tyttöystävä asui eri paikkakunnalla. Enkä kadu tekojani, nautin ja tyhjensin kassit...

21v `gigolo`

Ärsyttää. Suurin osa ihmisistä tuntuu olevan siinä määrin raukkoja ja pelkureita jotteivat kykene tekemään jotain tahi ilmaisemaan itseään siinä pelossa, että muut tuomitsevat. Huomattakoon, että näillä teoilla tahi ilmaisulla tarkoitan vain hyvää tarkoitusperää hakevia tavoitteita. En moisia historiassa tunnettuja hirmutekoja.

Ihminen tuntuu olevan laumaeläin - säälittävä olento. Myönnän kyllä itsekin syyllistyneeni ajoittain nöyristelyyn, mutta onneksi aniharvoin (muuta en myönnä itselleni). Myönnän olevani hieman pettynyt luomakuntaan.

Ei ole mielestäni ihme, että muutokset tapahtuvat maailmassa kovin verkkaasti, kun uskallusta löytyy aniharvalta. Kaikelle uudelle nauretaan aluksi päin naamaa ja sitten vasta mietitään. Vasta kun jokin asia on lyönyt läpi valtaväestön keskuudessa uskaltavat muutkin avata suunsa - liian myöhään.

Maailma tulee aina olemaan velkaa edelläkävijöille. Viestinä heille haluan sanoa, että älkää odottako kiitosta, sillä sen tulette saamaan aikaisintaan elon teistä jätettyä. Siispä kehoitan kunnioittamaan itseänne. Valitettavasti en koe olevani osa tuota harvojen joukkoa, mutta yritän kovin.

Raskain sydämin tunnustan, että joka kerta kun näen henkilön, joka ajaa autoa, johon on tehty erään ihmisryhmän mukaan "hienoja" ellei "erinomaisia" ulkonäön ja äänen muutoksia, samalla kuunnellen kerrassaan yksitoikkoista jos ei jopa halvaannuttavaa rytmistä äänentoistoa, jota myös ajoittain musiikiksi tietyissä piireissä kutsutaan, minun tekee mieli ottaa jokin tuhon tuottamiselle omistettu esine, minun kovasti tekee mieli se auto sekä sen kuski nuijia ikään kuin palasiksi, ellei vallan murskaksi. Myös minulla on suuri himo saada ampua kaksipyöräisillä kaksitahtimoottorisilla, kovin äänekkäillä värkeillä ajelevia henkilöitä, kun ne pöristelevät ja mölyävät kuten norsulauma kuperkeikkakisoissa tahi lentokonelauma kaksitasojen kuperkeikkakisoissa, tuliaseella tai vastaavalla. Jostain syystä, löydän paljon hauskuutta tuosta ajatuksesta, ikään kuin turnajaisia ajattelisi. Mikä pahinta, haluni ei laannu mistään, vaan pikemminkin kasvaa, ja tekee mieleni joka hetki enemmän ottaa käsiini tuollainen suurikaliiperinen tuliase tai vastaava, sekä pudottaa tuollaisten värkkien selästä niiden ajajia, vaikka tiedän, ettei siitä valtiovalta tykkäisi, vallan kenties vihastuisi. On erittäin hankalaa elää sellaisen tunteen kanssa, että tekee mieli vain mennä ja toinen ihminen ja sen kone tappaa, ja yritän päästä tästä, muttei mikään auta.

Seurustelin lähes 3 vuotta täysin raukan ja oudon miehen kanssa. Itse olen suhteellisen kaunis ja menestyväkin akateeminen nainen, jolla on sosiaaliset taidot kohdallaan. Häpesin miestäni joka paikasa, joten enimmäkseen pidin häntä kotona. Hän mm. piti hilloa vaatekaapissa ja söi sitä aina makeannälän yllättäessä. Lisäksi hän luuli, että uunijäätelön voi laittaa kaappiin ja "syödä huomenna" ja että keitettyjä kananmunia voi säilyttää päiväkausia huoneenlämmössä. Hän ei osannut huolehtia itsestään, vaan piti aina samoja vaatteita, ellen käskenyt erikseen niitä vaihtamaan. Tämä mies on yleisesti tunnettu outoudestaan ja kaikki pitivät häntä koulussakin friikkinä. En myöntänyt kenellekään läheisimpiä kavereitani lukuun ottamatta, että olemme yhdessä.

Häpeän vieläkin sitä, etten päässyt hänestä aiemmin eroon. Olin hänen kanssaan lähinnä säälistä, joten petin häntä useasti. Harmittaa, kun parhaat nuoruusvuodet menivät tähän touhuun. Nyt olen onnellisesti naimisissa ja pienen lapsen äiti. Exälläni ei ole minun jälkeeni (eikä ennen minuakaan) ollut ketään. No wonder.

Olen 29v ex-sotilas, nykyinen bodyguard
Vaimoni kuoli ja olin pitkään yksin, kunnes rakastuin uudestaan minua 4v vanhempaan naiseen.
Ainoa mikä asiassa haittaa, on se, että joudun yhä jatkuvasti olemaan työn puolesta ulkomailla ja en tiedä mitä hän tekee poissaollessani, kun näemme nyt taas liian harvoin, vihaan tätä työtä.
Olisinpa vain joku konttorirotta pölyisessä toimistossa SUOMESSA.

Tätä ei oo helppo tunnustaa: Oon lyöny mun äitiä nii kovaa, et se joutu sairaalaan ku kylkiluita meni poikki ja naamasta valu veri. Mut se anto mulle anteeks, ongelma onki, mie en itte pysty antaa ittelleni anteeks. Paitsi se akka on kyl tehny mulle joskus pahemmin.. Pitääkii suositella sille tät sivustoa..