Kukaan ei sitä mahtane tietää, mutta tunnen olevani äärimmäisen yksinäinen ihminen. Johtunee lapsuudestani, jolloin en onnistunut olemaan yhdenkään sellaisen ihmisen luona, jota olisin voinut ihailla tai kunnioittaa. Sen sijaan tunnen kaikkia kohtaan myötätuntoa. Tämä ei juuri näy ulospäin. En osaa vihata tai halveksia ketään.
Tiedän, että käyttäydyn toisinaan hyvin antisosiaalisesti ja näin karkoitan luotani ihmisiä, jotka yrittävät tutustua minuun ja ilmeisesti he tulkitsevat käyttäytymistäni väärin. Vaikka huomaisin selvästi, että joku haluaisi tutustua minuun, käyttäydyn kuin en huomaisikaan. Tunnen itseni aina ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi. Tämä tunne on niin vaivaava, että pysyn mieluummin hiljaa nurkassa, niin järjenvastaista kuin se onkin.