mokasin suhteeni, joka kesti seitsemän vuotta pettämällä tyttökaveriani joka käänteessä.
aluksi se tuntui joltain, lopuksi ei.
sitten hän teki samat minulle pahimmalla mahdollisella tavalla - tuttuni kanssa - juuri kun "kuvittelin" parantavani tapojani. Olen rakastanut häntä aina, nyt kun olen menettänyt hänet, tiedän rakastavani häntä vielä enemmän. Saatanpa olla hellyyden- ja rakkaudenkipeä, mutta semmoisia me olemme. Olen kuitenkin erittäin hyvissä väleissä hänen kanssaan ja tosissaan haluaisin tehdä parhaani, että saisin hänet takaisin.
Minulla on aikamoinen seksiaddikti, en haluaisi tehdä kaikkia asioita, joita teen - kuten olla tyttöjen kanssa joka käänteessä, mutta se seksi pirulainen ajaa siihen. Muutenkin on vaikea hillitä itseään monissa asioissa.
Sitten oon ylitunteikas ja itken joka käänteessä - paras oli, kun Karate Kid 3:n loppui, hirveet pillitykset ja tunnekuohut tuli. Eiköhän siihen kuitenkin liity tämä koko tilanne.
Olen usein epävarma - epävarmuus on tullut uniinikin, tai ei uniin, mutta herään kaikkiin ääniin keskellä yötä ja luulen aina kuolevani.
Silti tiedän (toivottavasti ;) olevani mukava, usein ystävällinen ja myös herkkä ihminen (positiivisessa mielessä). Olen elämääni suhteellisen tyytyväinen ja uskon että se ei voi tästä muuta kuin parantua. Siihen suuntaan elämäni on mennyt koko ajan, siis parempaan. Ja niin sen pitääkin olla, kun varttuu ja oppii. Kaippa tässä olisi jo aikakin oppia jotain perustavaa itsestään. Tuskinpa mikään tapahtuu sattumalta.
Olen 24v. poika. Ensi tiistaina olen 25v. (ehkäpä sitten mies)