#63796 20.1.2007

Suhteiden pettäjät sapettavat minua niin paljon että miehet hirttäisin munistaan julkisesti katulamppuun leimattuna "PETTÄJÄ" ja naisille jotain samantapaista yhtä karseata.
Vaikka lesbo porno on parasta niin en halua itselleni ikinä naista joka olisi kiinnostunut missään mielessä toisista naisista. Koska eksäni jätti minut syyllä "olen kiinnostunut enemmän naisista".
Eksäni eksä oli nainen joka oli suhteemme aikana hänen paras ystävänsä. Pelkäsin aina kun he olivat kahdestaan että eksäni pettäisi minua. Eksäni kerran jopa kysyi että miten olisi seksiä niin että meidän lisäksi olisi yksi nainen. Sitä ennen en tienny että eksäni on bi. Ensin ajatus tuntui kivalta, mutta kunnes eksäni sanoi seurustelleensa naisen kanssa ajatuksesta tuli hyvin epämiellyttävä. sellainen ihankuin eksäni olisi tahtonut pettää minua.
En voi sietää tupakointia.
En voi sietää teinialkoholisteja.
En voi sietää ihmisiä jotka eivät suostu tekemään töitä ja ovat vain työkkärin listoilla siksi että saisivat rahaa jostain mistä sitä nyt saadaan jos ei olla töissä eikä koulussa.
En voi sietää ihmisiä jotka valittavat ensin ja eivät tee asialle mitään vaikka neuvoisi mitä pitää tehdä.
Ainii, sanoinko että en voi sietää tupakkaa? Huumeetkin ovat turhia. Tupakointi on mielestäni vain luonteen heikkoutta.