Jätin tänne 20.05.2006 (# 56378)tunnustuksen elämästäni. Nyt kirjoitan sen päätöksen. Olen lukion kolmannella ja äiti. Pikku tyttömme syntyi marraskuun 12. Raskauden aikana olen kypsynyt ihan huimasti ja hävettää todella suuresti tämä miten tähän olen päätynyt.
En kertonut poikaystävälleni tai kellekkään raskaudesta. En mennyt lääkäriin tai minnekkään, ainut mitä toivon että saisin keskenmenon. Kunnes tunsin lapsen liikkeet, se järisytti maailmaani. Silloin tiesin että olen tulossa äidiksi ja se pisti miettimään. Hankin duuni paikan koulun ohelle ja menin lääkäriin. Sain kunnon haukut lääkäriltä kyllä asiasta "olisi pitänyt tulla aikaisemmin" ja ties mitä se jäkätti.
Poikaystäväni itse tajusi minun olevan raskaana, en tiedä oikein miten. olin vältellyt hänen seuraansa ja ollut passiivinen suhteessa. Hänen suurin ongelmansa oli onko lapsi hänen. Hän pelkäsi että olin pamahtanut raskaaksi jollekkin hänen kaverilleen. Siinä sai mennä ottamaan isyystestitkin ennen kuin se ukko uskoi että sen lapsi se on. Sitten tämä kristillisyys intoilija tajusi että lapsi on tulossa ja ei edes olla naimisissa. Minäpä sanoin ei, saatan saada lapsen nuorena mutta sitä virhettä en tee että menen liian nuorena naimisiin, ehkä joskus mutta ei vielä.
Suku otti asian tosi mukavasti. Eno vain tokaisi: "vasta nyt!"
Poikaystäväni on töissä ja minä koitan hoitaa lapsen ja koulun. onneksi koulussa ymmärretään ja ollaan avuliata. Mutta en kadu ollenkaan pikku Tiitini on aivan ihana lapsi, mitä nyt on korvatulehdus kierre lapsi mitä luultavimmin.
Kiitos että sain kertoa tämän teille.