Olen rakastunut parhaaseen ystävääni. Näen häntä lähes päivittäin, ja joka kerta kun hipaisenkin häntä, väreet menevät pitkin selkäpiitäni ja mahassa tuntuu olevan perhosia. Tunnen oloni toisinaan sen takia erittäin kiusalliseksi hänen kanssaan. Ystäväni on kanssani samaa sukupuolta, mikä hankaloittaa asiaa merkittävästi. Muutoin olisin hänelle jo kauan aikaa sitten tunteistani kertonut.
Olen aika nuori, ja päätin uutena vuotena lopettaa juomisen. Olo on sen jälkeen ollut kevyt ja helpottunut. Ehdin totutella ajatukseen jo vähän ennen uutta vuotta, sinänsä se ei ollut mikään päähänpisto. Ennen join vähän liiankin usein ja juominen alkoi tuntua ongelmalta. Aion pitää kiinni päätöksestäni. En kaipaa juomista.
Olen pulassa tuon rakastumiseni kanssa. En tiedä uskallanko kertoa ystävälleni. Hän tosin saattaa tuntea samoin kuten minä, tällaisesta on ollut viitteitä. Aion kertoa viimeistään silloin, kun muutan ulkomaille. Siihen tosin saattaa vielä muutama vuosi vierähtää...
Kiitos. Terveisin nuori nainen.