mistä alottaisin.
olen myös suunnattoman laiska, melkein niinkuin jokainen muukin suomalainen. haaveeni onkin pysyä aina tässä iässä tekemättä yhtään mitään elämälleni. se on raivostuttavaa. vaikka kuinka päättäisin yrittää. niin ei. olen vieläkin ihastunut entiseeni ja aina kun näen hänet niin ihastun uudestaan. en voi sillekkään mitään, vaikka tahtoisin. minulla ei siis käytännössä ole mitään tahdonvoimaa mitään kohtaan. olenhan myös menettänyt rakkaimpani, joten millä muulla olisi enempää merkitystä? elämä kyllä voi tuoda mitä vaan tullessaan, mutta en jaksa uskoa minkään muuttuvan. olen ollut eron jälkeen vain yhden miehen kanssa. sekin vituttaa, tein sitäpaitsi kaikkeni että hän ei kuulisi asiasta, koska en tahtotunut loukata. mutta todellisuudessa häntä ei vähempää voisi kiinnostaa tekemiseni. olen epäonnistuja ihan kaikessa, se on ollut niin koko elämäni.