en voi sietää itseäni. iltaisin käyn läpi kaikki päivisin käymäni keskustelut eri ihmisten kanssa ja kelaan uudestaan ja uudestaan läpi kaikki lauseet jotka tuli sanottua ja puolista toivon etten olisi ikinä niitä sanonutkaan. ajattelen että muut pitävät minua rumana, tyhmänä, lapsellisena ja itsekkäänä.
alkoholia en voi käyttää enää edes oikein kohtuudella, sillä nousuhumalan vapautuneisuudessa käydyt keskustelut tuntuvat seuraavana päivänä niin pahalta etten voi tavata ihmisiä.
olen yrittänyt olla tuntemuksistani avoin sillä se kuulemma auttaa, mutta lopputuloksena on taas entistä hirveämpi sosiaali-krapula.
olen ruvennut toivomaan että voisin olla samanlainen kuin nuoret tytöt lehtien sivuilla. ymmärrän kyllä ettei kenelläkään normaalilla ihmisellä voi olla sen näköistä tukkaa torstai-iltana töiden ja koulun jälkeen, mutta peilikuva masentaa.
mikseivät MINUN vaatteeni pysy siisteinä ja ehjinä, miksen jaksa pestä pyykkiä tai muitakaan kotitöitä, miksi asuntoni näyttää kirpputorilta, miksi aina mokaan ja kompastun tai kävelen päin seinää tai rikon jotain.
haluaisin olla huolliteltu, siisti, merkkivaatteita käyttävä neitokainen jolla olisi hyvä ryhti ja sievä hymy. ystäväni sanovat että sellaisilta ihmisiltä puuttuu tiettyä viehättävää persoonallisuutta, mutta se sopisi minulle loistavasti. voiin kadota ja olla ihana samaan aikaan.