Sain kuulla vähän aikaa sitten, että isoäitini oli kuollut. Hän asui samalla paikkakunnalla ja näin hänet ehkä keskimäärin kerran kuukaudessa. Lapsena, kun vanhemmat eivät olleet kotona, hän tuli laittamaan ruokaa ja katsoi meidän perään.
Hän ei ollut mitenkään epämiellyttävä ihminen. Kun kuulin hänen poismenostaan, esitin surullista, ja jossain vaiheessa silmät kostuivat hiukan. Ei edes harmittanut, kadutti vain vähän, että en ollut käynyt hänen luonaan tarpeeksi.
En ole surullinen, mutta hävettää vähän etten sure. Onkohan minussa jotain vikaa. Muuten luulen olevani keskimääräistä herkempi.