Rakastan omaa hevimiestäni. Olemme olleet yhdessä lähemmäs 2,5 vuotta, ja vaikka meillä on ollut vaikeitakin aikoja, uskon/uskoin hänen olevan se oikea. Halusin vanheta hänen kanssaan.
Mutta, elämä on julmaa. Minä lähden toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ja hän jää satojen kilometrien päähän, tahtomatta seurata minua.
En uskonut että sydämeeni voisi enää koskaan sattua näin paljon. Mutta niin se vain menee, sirpaleita lakaistuna maton alle.