Luin tuossa parit ja ajattelin, että voisin taas päräyttää yhden samaa vanhaa asiaa koskevan tunnustuksen. Muuten yksi napsahti aika lähelle omaa kokemusmaailmaa ja siinä oli onnellinen loppu. Toi lohtua.
On vaikeaa elää, kun elämässä on vain yksi maali, johon et vielä voi päästä. Tyttö, joka on kaukana ja silti ehkä saavutettavissa. On ihmeen vaikea olla vain ystävä ja varsinkin hyvä ystävä kun haluaa enemmän, eikä siitä ongelmittakaan ole selvitty.
Tahtoisin, että kerrankin minä olisin se, joka häntä miellyttää ja se kenen takia hän sanoo, ettei voi tehdä sitä ja tätä.
Vaikkak tyttö onkin todella kaunis, en haluaisi välttämättä harrastaa seksiä hänen kanssaan. Tältä tytöltä kaipaan nimenomaan sitä läheisyyttä, jota viime kerralla en saanut. Seksi olisi tietysti jotain bonuksen tapaista, mutta ei liikaa.
Tämä mustasukkaisuus, yksinäisyys, avuttomuus ja ties mitkä muut tunteet saavat välillä olon varsin kamalaksi. Sitä oksettaa ja pyörryttää ja ahdistaa.
On se kummaa miten voi toista rakastaa, välittää, miten kuka tahansa haluaa asian ilmaista, vaikka matkaa on ja mahdollisuus vasta mahdollisessa tulevaisuudessa. Itse ainakin sanoin rakkaus -sanan jo viime suhteessa, eikä silloin edes tuntunut tältä. Nyt tuntuu ja tuntuu kunnolla.
Sitä mahdollista yhteystä tulevaisuutta odottaessa.