Olen onnellinen.
Istun kotonani yksiössä Turun keskustassa ja pohdin elämääni. Kello on yksi yöllä ja huomenna alkaa koulu ansaitun joululoman jälkeen.
Rakastan poikaystävääni yli kaiken. Ei ole mitään mitä en tekisi hänen vuokseen. Juttumme alkoi yli vuosi sitten, syksyllä 2004, olin kuukauden vajaa 18, hän 17. Olin ollut ihastunut häneen jo kesästä asti, ja hänkin vaikutti olevan kiinnostunut minusta. Hän ei vain ollut valmis suhteeseen (kummallakaan ei koskaan ollut ollut omaa rakasta aiemmin) ja jätti usein vastaamatta viesteihini ja koulussa olin hänelle pelkkää ilmaa. Kävin läpi henkisen helvetin, sillä olinhan jo saanut häneltä vastakaikua, mutta hän ei vaikuttanut kuitenkaan välittävän minusta. Meinasin monesti antaa asian olla ja yrittää unohtaa hänet. Yksi ystävistäni sanoi hänen vain hyväksikäyttävän minua, kun taas toinen valoi minuun uskoa ja käski minun uskoa että kyllä hän vielä joku päivä haluaa minut ihan kokonaan. Olin hänen ensimmäinen sänkykumppaninsa, hän ei ollut minun, siitä olen surullinen vieläkin. Vappuna 2005 muutin omaan asuntooni ja lähes kolmen kuukauden välirikkomme loppui. Aloimme viettää aikaa yhdessä ja rakastin häntä. Sanaa rakkaus ei tosin mainittu ääneen. 18.10.05 päätimme kaiken sähläyksen ja sydänten särkemisen jälkeen alkaa seurustella ihan oikeasti. Ystävämme kommentit olivat tyyliin "oli jo aikakin", olimmehan olleet kiinnostuneita toisistamme siinä vaiheessa yli vuoden. Nyt olemme olleet yhdessä pian kolme kuukautta. Joillekin se ei ole pitkä aika, mutta kun ajatellaan että periaatteessa olemme olleet erottamattomat jo vapusta saakka, kasassa olisi jo 8 kuukautta. Olemme puhuneet asioista, hän myöntää olleensa lapsellinen eikä ollut valmis suhteeseen silloin. Hän myönsi myös tuoneensa silloin syksyllä 2004 toisen tytön koulumme tanssiaisiin vain näyttääkseen että hän saa muitakin. Loukkaannuin kuullessani asiasta, mutta arvostan hänen rehellisyyttään kovasti. En ole vihainen asiasta sillä tiedän olevani hänen ainoansa. Hän on Nalle Puh ja minä olen hänen Nasunsa. Hän tekee minut onnelliseksi. Rakastan sitä kun hän puree minua joka paikasta. Häneltä saan uskomattoman hyvää seksiä, hän todellakin osaa tyydyttää minut.
Olen jotenkin sairaalla tavalla iloinen siitä että olen tyttökaveriporukastani ensimmäinen suhteessa elävä pitkään aikaan. Häpeän sitä, mutta kun heillä oli aina menoa miesten kanssa, minä olin se joka dumpattiin jonnekin tai jota ei kutsuttu mukaan. Olin mielestäni porukan rumin. Nyt itsetuntoni on parantunut huomattavasti, poikaystäväni sanoo minua söpöksi ja kauniiksi ja uskon häntä. Olemme samanlaisia hulluja kumpikin. Sairas huumorintaju ynnä muuta.
Toivon samanlaista onnea kaikille, minun oli vain pakko tunnustaa asioita jonnekin, kavereilleni olen avautunut jo heidän tylsistymiseensä saakka.