En ole koskaan jaksanut panostaa koulunkäyntiin. Olen kuitenkin selvästi keskivertotallaajaa älykkäämpi, ja siksi YO kirjoituksissa sainkin hyvät paperit. Olisin päässyt TKK:hon sekä Åbo Akademi:hin mutta koska opiskelu ei kiinnosta niin menin ammattikorkeakouluun. Tämä ei johdu alempana mainitsemastani tajustekäytöstä, vaan asia on ollut sama aina ala-asteajoista lähtien, jolloin en vielä käyttänyt mitään.
Mielestäni ihmisen elämä sekä varsinkin nuoruus on liian lyhyt tuhlattavaksi. Tästä syystä sodan leikkiminen armeejassa tai kirjan ääressä päivästä päivään -tyylinen elämä ei sytytä. Olen klubittamassa tai baarissa kaveriporukan kanssa joka viikonloppu, tulossa olevat kokeet tai vastaavat eivät menoa ole koskaan haitanneet.
Poltan säännöllisen epäsäännöllisesti pilveä, satunnaisesti nappaan myöskin salviaa, dxm:ää ja sieniäkin on tullut kokeiltua ja viimeisimpänä tuttavuutena on tullut erilaiset lääkkeet. En kuitenkaan sekoita niitä alkoholin kanssa, kuten monella on tapana, sillä en ole tyhmä. Myöskin kaikki muutkin huumeet kiinnostaisivat, mutta en ole ns. "oikeissa porukoissa" saadakseni niitä sillä viihdyn tuttujen hyvien ystävien seurassa.
Minua ärsyttää ihmiset jotka ovat sitä mieltä että "huumeista" seuraa automaattisesti ongelmia ja kaikki jotka niitä käyttää ovat nistejä. Tai ei ehkä ärsytä, ennemminkin säälittää heidän puolestaan. Ottaisivat asioista selvää ennenkuin väittävät mitään. Ilmeet parin ei-huumeille -henkisen ystäväni naamalla kun YO-kirjoitusten tulokset saapuivat olivat ns. "priceless". Eivät voinneet käsittää miten tämmönen "hörhö" voi olla koulunsa parhaimmistoa, koulussa jonka tulos oli koko maan parhaassa kymmenyksessä.
Viimeaikoina on stressi ja masennus iskenyt päälle, päivä päivältä pahemmin. Syy tähän on tammikuussa alkava armeeja, joka ei suoraansanottuna kiinnostaisi TIPPAAKAAN. Murehdin miten koulunkäynti, suhde tyttöystävääni, ystävyys&kaveri; -suhteet jne häiriintyvät asepalveluksen takia.
Olen ns. hyvin toimeentulevasta perheestä ja voisinkin jättää koulut kesken ja elää työttömyystuella ja säästöilläni lopun ikääni, tinkimättä elintasostani. Rakastan kuitenkin vanhempiani liikaa tehdäkseni tämän, ja jos totta puhutaan häpeäisin itse itseänikin. Tämä vaihtoehto on kuitenkin käynnyt välillä mielessäni, kun ajattelen miten perseestä nykyinen yhteiskunta on; köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuvat. Nuoruus vietetään koulussa, vaikka silloin pitäisi vain nauttia elämästä, olemisesta, rakkaudesta ja ystävistä.
Olen suomenruotsalainen, ja ylpeä siitä.
-m19