Poikaystäväni säästää poikuuttaan "sille oikealle". Sanoi, että minä saattaisin ollakin se henkilö, hän jumaloi minua. Mutta ei silti seksiä minulle. Pääni räjähtää, haluan häntä enemmän kuin ketään. Muut sänkypuuhat taasen hänelle kelpaavat, ihan kaikki. Kaikki, mitä en voi sietää.
Anaaliseksi on pahinta. Hänelle se on, en tiedä, ehkä tapa osoittaa kiintymystä ilman poikuuden menettämistä, ehkä paineiden purkausta. Vaikka hän mielummin runkkaa kuin painostaa minua mihinkään. Mutta hänellä on jokin persefetissi, olen kuulemma vastustamaton. Silti hän ei suostu panemaan minua sieltä mistä on tarkoitus. Tunnen itseni riittämättömäksi ja rumaksi, koska hän on kiinnostuneempi peräaukostani kuin vaginastani. Koko nuoruuteni muutenkin olen hävennyt vartaloani ja elimiäni, sillä en ole symmetrinen. Tiedän, että se on normaalia, mutta moni poika on nauranut nähtyään minut alasti ja se on haavoittanut minua pysyvästi.
Minä suostun anaaliseksiin vain jos rakastan. Ja poikaystäväni kanssa suostun. Hän taasen suostuu normaaliin seksiin jos rakastaa. Eikä hän suostu siihen kanssani. Silti jätkä on innokkaampi sitoutumaan kuin minä, ja hänen kiintymyksensä ahdistaa minua joskus. Yleensä suostun anaaliseksiin vain ettei minun tarvitse kuunnella lepertelyjä ja tulevaisuudensuunnitelmia, tulevaisuus pelottaa minua.
Takapuoleni on kipeä jatkuvasta minulle väärästä seksistä, joka raastaa minua myös henkisesti, sillä anaaliseksi todella on minun tapani päästää ihminen lähelleni. Olen joskus nauttinut anaaliseksistä, mutta sekin on menettämässä tarkoituksensa. Ja kun tiedän että normaali seksi ajaa samaa asiaa poikaystävälleni kuin anaaliseksi minulle, joka perseeseen panon jälkeen kuolen vähän lisää sisältä, sillä koen ettei hän rakasta minua. Ja jos hän rakastaisi, se ahdistaisi minua ennestään. Paradoksi.
Minulle on valehdeltu ja ystäväni käyttävät kiltteyttäni hyväksi, en osaa sanoa ei ja pelkään suuttuvani, sillä kun suutun, haluan lyödä kovaa. Agressionpurkaus pelottaa minua itseänikin. Koska patoan parisuhteessani ja elämässäni kokemaa tuskaa, pienikin vastoinkäyminen, vaikka kirjoitusvirhe postikortissa, aiheuttaa lohduttoman, pysäyttämättömän parkumiskohtauksen. Pystyn itkeä tunnin putkeen. Koska en halua lyödä ketään, suuttuessani lyön itseäni kasvoihin.