Vihaan parasta ystävääni. Hänellä on ongelmia kotona ja ymmärrän, että elämä on hankalaa, mutta jumalauta kun minä olen ainoa kenelle likka uskaltaa mitään tunnustaa niin vähemmästäkin menee hermot. Hän pyytää minua yökylään viikonloppuisin ettei porukkansa tappelis niin paljon kun sen vanhemmat pitää mua jonaki epäjumalana kun meidän perhe on "rikkaampi" ja isä on "vaikutusvaltainen." Vihaan niitä ihmisiä ja sitä, miten ne kuihduttaa ystäväni elämänhalun ja omani siinä samalla. Rakastan ystävääni mutta useammin minun tekee mieli lyödä häntä kuin halata.
Olen suunnitellut tappavani ystäväni isän. Silloin kun se olisi sammunut keittiön lattialle. Itse heiluu siellä puukkojen kanssa, olisi sille ihan oikein jos joku viaton hienon perheen tyttö tulisi ja iskisi veitsellä korvaan. Siihen loppuisi moni kärsimys.
Olin discossa ja joku jätkä rupesi lähentelemään. Seurustelen, enkä halunnut edes pelkkää tanssiseuraa sinä iltana, mutta nähtävästi tksin tanssiva tyttö on jätkien silmissä selvästi vapaa ja pantavissa. Jätkä ei lähtenyt vaikka sanoin olevani varattu. Leimejä iskulauseita ja henki haisi oluelta. Lupasi lähteä jos suutelin häntä, ja suostuin. Kamala kokemus. Sitten hän lähti. Syyllisyys ei. Olen pettänyt. Taas.