Olen vasta 1½ kk sitten eronnut mies ja pakko kertoa mieltäpainavia tunnustuksia;
- olen harkinnut jopa itsemurhaa
- itsetuntoni on niin pohjalla että vihaan itseäni
- en kykene vihaamaan minut hylännyttä naista
- ajattelen että kaikki on pohjimmiltaan minun syytäni
- poltan enemmän tupakkaa ja juon kaljaa nykyisin
- vaikka hoidan työni niin silti elämässä ei ole sisältöä
- ajattelen että en kelpaa toiselle naiselle
- epäilen että pystyn valtaosin näyttelemään "hyvinvoivaa"
- en luota enään toiseen sukupuoleen
- ilmeisesti en osaa purkaa pahaa oloani mitenkään
- en ole mielestäni ruma mutta jotain vikaa ilmeisesti
- epäilen selviäväni koko tästä sopasta
- olen jo kolmikymppinen enkä mielestäni saanut tarpeeksi aikaan
- olin ehkä läheisriippuvainen
- en terrorisoi entistä naistani enkä halua häiritä tai tupata hänen elämäänsä
- en tiedä kuinka paljon hän tietää pahastaolostani
- toisaalta haluisin hänen tietävän kurjuudestani mutta toisaalta se ei olisi kuitenkaan reilua
- en ole varsinaisesti masentunut mutta jotenkin toivoton
- toivon kokoajan että kaikki palaisi ennalleen
- toivottavasti entisestä avovaimostani tulee onnellinen minunkin edestäni sillä muuten koko ero olisi ollut turha