Olen rakastunut naimisissa olevaan mieheen. Olen nuori, 22, eikä mies ole minua kuin pari vuotta vanhempi.
Vähän aikaa sitten, humalassa tosin, mies tunnusti minulle että pitää minusta todella paljon ja että haaveilee minusta usein. Hän kertoi myös että ei pysty enää oikein olemaan seurassani koska läsnäoloni on hänelle liikaa. Hänen on vaikea puhua minulle ja katsoa silmiini.
Mies tietää että minäkin pidän hänestä. Olemme olleet aika avoimia näiden tunteiden suhteen, mutta mitään ratkaisevan fyysistä välillämme ei ole koskaan ollut. Tiedän myös ettei tule olemaankaan, koska en halua olla mikään "toinen nainen". Tämän asian tiedostaminen tuntuu helpottavalta enkä ole edes surullinen siitä etten voi saada miestä omakseni. Jos saisin, luultavasti juttu päättyisi kuitenkin koska nyt meillä on toisistamme vain jonkinlaiseen mystiseen illusioon perustuva romanttinen käsitys, ja real life voisi olla liian erilainen.
Olen todella onnellinen siitä, että elämässäni on tuollainen ihminen. Vaalin sitä tunnetta että meillä on kahdenkeskinen salaisuus josta kukaan muu ei tiedä. Vaalin tunnetta, että olen rakastunut ja onnellinen. Voin haaveilla hänestä mutta silti olen avoin tapaamaan uusia ihmisiä ja muita miehiä, mitä teenkin melko paljon.
Olo on seesteinen ja onnellinen, en ole tehnyt mitään väärää, enkä vaadi tältä mieheltä mitään. Olen sanonutkin hänelle ettei välillämme voi koskaan tapahtua mitään. Hän on silti jonkinasteinen elämäni rakkaus.