Olen lukiossa ja äitini puuttuu yhä edelleen koulunkäyntiini. Kaikki alkoi jo 1lk ala-asteella. Jos vain antaisin luvan äitini tekisi kaikki läksyt puolestani (en ymmärrä miksi hän on niin innokas). Melkein kaikki kotiaineet (englannin ja ruotsin) ovat äitini aikaansaannoksia. Itse en kielissä ole kovinkaan hyvä, mutta kotiaineista tulee aina kiitettäviä, kummallista. Ja tietenkin opettaja sitten kehuu että olipas hyvää tekstiä. Mutta se juttu on siinä että viimeisimmässä kotianeessa meinasin jo jäädä kiinni. Edes luokkamme pingot eivät saaneet niin hyviä pisteitä kuin minä. Opettaja katsoi minua aineidenpalautuksessa aika pitkään, mutta minkäs sille voi olen vain niin hyvä kotiaineissa, itseironiaa. Äitini oli aikoinaan liian innokas oppimaan asioita ja jotenkin hän haluaa opetella ne uudestaan, "kertaus on opintojen äiti." Sitä on tosiaan kuultu monet kerrat. Mutta pitäisi olla tyytyväinen vai pitäisikö? Minusta tämä on aika petollista touhua ja kiinnijäämisen riski on suuri, tosin kertaakaan en 11v aikana ole kiinni jäänyt. Saa nähdä miten sitten kirjoituksissa käy. Mutta kaiken huippu on se että vaikka kuinka kiellän äitiäni tekemästä läksyjä joko huutamalla tai särkemällä paikkoja tai ihan muutenvain puhumalla hän ei usko minua. En kuulema saa aikaiseksi mitään, no hankalaa se on kun ei ehdi edes yrittämään kun äitini hyökkää jo reppuni kimppuun ja tekee läksyt. Minkä minä voin luonteelleni että olen tottunut tekemään kaiken viimetinkaan, pääasiahan on että hommat tulee hoidettua. Äidillä taas on päämääränä että kaikki hommat pitää tehdä heti ja täydellisesti. Monet kerrat olen miettinyt ja kehoittanut äitiä menemään opettaja kouluun, mutta ei se mene. Tai sanonut että anna vaikka ilmaiseksi jollekkin tukiopetusta, kunhan et vain sekaannu minun opiskeluuni, mutta tuloksetta. Äitini on hullu, hän varmaan vääntää vielä haudassaankin minulle ruotsinainetta. N 17v.