Tapailen ihanaa poikaa. Hän on kiltti ja hyväsydäminen ja ihana ja olen ollut hänen kanssaan kaveri jo pidempään. Nyt tämä on lipsunut kuitenkin romanttiseksi tapailuksi,ja minä olen pulassa.
Lähdetään nyt liikkeelle vaikka siitä että en edes ole varma, pidänkö miehistä. Tai pelkästään miehistä. Miehet eivät ole koskaan oikein saaneet minua tuntemaan oloani kotoisaksi ja onnelliseksi. Olen onnellisin yksin. Olen myös loputtoman kiinnostunut naisista, joita olen kylläkin vain suudellut, en koskaan harrastanut mitään muuta. Saatan olla silti lesbo.
Siskoni on lesbo enkä ole puhunut hänelle asiasta, enkä puhukaan. Esitän heteroa vaikka maailman tappiin saakka. Pelkään nimittäin, että hän luulee minun olevan vain joku "trendilesbo" koska tätä ennen olen aina seurustellut vain miesten kanssa enkä ole edes puhunut mitään lesbouteen vivahtavaa. Muutenkin tuntuu että olen pettänyt perheeni jos minäkin rakastun naiseen. Ihan niinkuin pitäisi olla joku yksi kiintiöhetero perheessä kuitenkin.
Tämä on typerää, koska periaatteessa olen vapaamielinen ja uskon oikeudenmukaisuuteen. Haluaisin mennä Setan tapaamiseen mutta pienellä paikkakunnalla pelkään että piirit ovat niin pienet että hekin katsovat minua kieroon. Olen kuitenkin niin heteron näköinen tyttö kuin ikinä.
Ja kaiken tämän sotkun keskellä tapailen poikaa.. Tuntuu että pitäisi jättää hänet mahdollisimman pian ja siististi, koska teen häntä kohtaan vääryyttä. Tunnen jotenkin suunnatonta vastuuta asiasta ja mietin että minunlaiseni rikkinäisen ihmisen ei pitäisi antaa sotkea elämäänsä ketään muita ennenkuin olen vähän selvillä siitä, kuka olen ja mitä haluan.
N, 23