Aloin jokin aika sitten ystäväni kaapistatulon seurauksena pohtia omaa "seurusteluelämääni", ja tajusin olevani, en niinkään hakoteillä, kuten olen luullut, vaan jonkinasteinen bi-seksuaali.
Olen elämässäni ihastunut tasan kahteen jätkään, molemmat jokseenkin harmittomista syistä, kuten nätin hymyn tuomasta hyvästä mielestä. Koskaan en kummastakaan haaveillut oikeasti.
Naisiin/tyttöihin olen sen sijaan ollut kovinkin rakastunut; luokanvalvojaani, opinto-ohjaajaani, parhaaseen ystävääni, muutamaan näyttelijään, kolmeen nuorisotyöntekijään jne. Kaikki he ovat olleet n. kolmekymppisiä aikuisia, ystävääni ja muutamaa muuta lukuunottamatta. Kaikki heidtä tunnen erinomaisen hyvin, mainitsematta tietenkään sitä, että olisin halunnut/haluaisin heidän kanssaan läheisempiin väleihin, myös seksuaaliseen kanssakäymisen.
Olen melko helpottunut sekä huomatessani olevani lesbo/bi, että tajutessani rakastuneeni aina sisäiseen kauneuteen, en ulkonäköön. Vasta ihana olemus on tuonut esiin ulkonäölliset seikat. Luettelemillani naisilla siis. Jätkät ovat olleet vain sitä söpöä hymyä tahi miehistä tuoksua.
Koskaan en ole seurustellut. Selvisipä syykin tässä rytäkässä. Päässäni myllertää enemmän kuin koskaan.