#3176 26.1.2004

0len masturboinut ajaessani polkupyörällä pois kaverini luota.

Armeijassa minulla oli tapana hieman lämmitellä sukupuolielintäni ennen suihkuunmenoa, läskien ja muuten vaan pienikullisten kateelliset katseet olivat minusta erittäin riemastuttavia.

Ylä-asteella loin sähköpostiosoitteen, josta vittuilin ja uhkailin lähes kaikille koulutovereilleni. Monet jutut olivat todella ilkeitä, etenkin ne jotka lähetin oikeasti kilteille ja mukaville ihmisille. Kaiken lisäksi yritin auttaa heitä saamaan selvillä kuka lähettäjä oli. Juttu sai jännittäviä käänteitä, kun joku ilmoitti asiasta poliisille. En jäänyt kiinni, ja se toi minulle suurta tyydytystä.

69 asennossa näin entisen tyttöystäväni takapuolessa aivan älyttömän kokoisen paskaviirun, en tiedä miten se oli joutunut niin kauas itse reiästä. Tällä tarinalla olen haukkunut tyttöä kavereilleni ja meillä kaikilla on ollut erittäin hauskaa hänen kustannuksellaan.

Olin kesätöissä kirkon esittelijänä. Päätimme toverini kanssa vähän laulaa kirkon äänentoistolaitteiden kautta. Fiksuna ja elektroniikkaa tuntevana kävin takahuoneessa laittamassa vehkeet päälle ja lauloimme kaikenlaisia epäsiveellisiä sävelmiä ja kiroilimme rumasti. Kukaan ei tosin tiennyt että olin samalla kytkenyt päälle keskusradion, jonka kautta seremonia lähetettiin, terveyskeskukseen, seurakuntatalolle ja vanhainkotiin.

Herään joskus öisin vain runkatakseni.

Tungoksessa hipelöin aina naisten ja tyttöjen perseitä, eivätkä he tunnu huomaavan.

Olen skeitannut alasti luostolla luoston hovin ja hotellin ohi, silloin kun hotellin pihalla oli 4 linja-autollista iäkkäitä saksalaisia turisteja.

Kusin kerran kaverini asunnon parvekkeelta pari kerrosta alempana olleelle parvekkeelle, kaikki tämä riemastutti siihen asti kunnes saatanan iso kaljupää kurkistaa ylös ja huutaa "kuka vittu sieltä kusee mun parvekkeelle?" sen jälkeen oli entistäkin hauskempaa.

Olimme kaverini luona ryyppäämässä, muut nukahtivat ja minua alkoi kusettaa. En jaksanut lähteä alakertaan kuselle, joten päätin kusta ikkunasta alas. En saanut ikkunaa auki, koska siinä oli joku ihmeen hyttysverkkopatentti, joten kusin verkon ja ritilän läpi. suurin osa kusesta jäi tietääkseni ikkunalaudalle tai huoneeseen sisään. En tietystikään vaivautunut siivoamaan, saati sitten tunnustanut tekoani.

Kuvasin videokameralla kun eräällä kylähullulla napsahti ja hän meni naapurini pihalle runkkaamaan pää sekaisin. Tämä klippi löytyi eräästä rullalautailuelokuvasta lopputekstien kevennyksenä. Nauroin itseni paskaksi, vaikka kuulin että mies oli itkenyt samalla kun runkkasi.

Dear eki, pienenä kävin naapurini varastossa lukemassa vanhojen suosikkien bees & honey palstoja ja vedin käteen.

Pienenä pakotimme kaverini pikkuveljen menemään tienreunaan housut kintuissa ja heiluttamaan pippeliään autoille, voi että me nauroimme.