#2383 20.1.2004

Vuosia sitten, kun liikennelaitoksen busseissa siirryttiin maksamaan pahvikorttien leimaamisen sijaan näyttökortilla, käytin matkustajana sitä siirtymäaikaa ja ymmärrettävää sohellusta hyväksi. Ystäväni kanssa baarista tullessa maksoin hänenkin matkansa ja näytin korttiani lukijalaitteelle kiireesti neljä kertaa, vaikka kaksi olisi riittänyt. Seuraavana päivänä menin bussilla kaupunkiin, ja maksaessani matkaa kortissa ei ollutkaan matkoja jäljellä. Ihmettelin ja hämmästelin sitä kuljettajalle. Selitin, että lukijalaite oli ilmeisesti edellisellä kerralla jostain syystä imenyt kortistani liikaa matkoja. Lopulta kuljettaja päästi minut matkustamaan ilmaiseksi. Bussiin nousi matkalla myös tarkastaja, joka uskoi samoin laitteiden toimimattomuuteen. Menin liikennelaitoksen asiakaspalveluun kertomaan teoriani, ja sain vakuuttelun ja venäläistyylisen asiapapereiden allekirjoittelun jälkeen kahdesta matkasta hinnan takaisin. Jäin siis yhden matkan verran voitolle, koska olin päässyt sillä kertaa ilmaiseksi kaupungille.

En tehnyt tuota mitättömän voiton takia, vaan kokeillakseni, että saanko jonkun uskomaan olevani vilpitön vaikka valehtelisin. Samaa on ollut mielenkiintoista kokeilla lukuisia kertoja vuosien varrella. Nykyään huomaan usein suoltavani puuta heinää vain sen takia, että siten saa jonkun asian lyhennettyä ja nopeammin puhutuksi, kuin jos alkaisi jaarittelemaan totuutta.