Vihaan lapsia. Lapset ovat rumia, haisevat pahalta ja pitävät karmeaa ääntä. Mummoni esittää silloin tällöin vihjauksia, että minun pitäisi jo alkaa vähintään suunnitella lastentekoa avomieheni kanssa (olen 22-vuotias). Kuvottaa. Vihaan sitä, millaisia aikuisista, näennäisesti järkevistä ihmisistä tulee lasten seurassa. Lässyttäviä idiootteja. Itse en osaa olla lasten seurassa, ja pidän sitä hyvänä asiana. Vihaan sitä, kuinka ihmiset lapsivihastani kertoessani kommentoivat, että "kyllä säkin vielä lapsia teet". Itselläni on yleensä pyrkimys suhtautua vakavasti ihmisten näkemyksiin. Olen inhonnut lapsia niin kauan kuin olen ollut tarpeeksi vanha erottaakseni itseni niistä, ja viha on iän myötä vain voimistunut. Haluaisin potkia ja hakata julkisilla paikoilla itkeviä lapsia ja mielellään myös heidän vanhempiaan, kun mukulansa eivät osaa käyttäytyä. Olisin tyytyväisempi elinolosuhteisiini, jos minun ei tarvitsisi koskaan olla tekemisissä alle 12-vuotiaiden kanssa. Toisaalta myös teini-ikäiset ärsyttävät. Oikeastaan lähes kaikki ihmiset ärsyttävät. Lapset kuitenkin ärsyttävät vain sillä, että ovat lapsia.
Toisaalta rakastan eläimiä, varsinkin koiria. Koiranpennut ovat suloisinta, mitä maailmassa on, eivätkä ne voi tehdä mitään väärää. Pyrin aina ymmärtämään syitä eläimen 'väärän' teon taustalla. Jos ihmislapsi tekee jotain mielestäni epämiellyttävää, haluaisin hakata sen.
Ihmisiin kohdistuva väkivalta ei useimmiten kosketa minua mitenkään. Sen sijaan järkytyn ja usein alan itkeä, jos luen lehdestä eläinrääkkäysuutisia. Järkytys ja ahdistus saattaa kestää jopa viikon. Haluaisin tappaa eläinrääkkääjät mahdollisimman raa'alla tavalla.