Olen mitä todennäköisimmin masentunut mutten kehtaa tunnustaa sitä kenellekään. Olen yksinäinen ja surullinen vaikka siihen ei ole varsinaisesti mitään syytä. Ylidramatisoin tunteitani vain jotta saan surkutella kohtaloani. Minulla on oikeasti asiat todella hyvin mutta silti märehdin asioitani.
Luulen olevani läheisriippuvainen. Olin muutamilla treffeillä mukavan miehen kanssa ja täytyy olla todella kahjo (kuten minä) jäädäkseen ikävöimään häntä. Siinä ajassa ei voi syntyä aitoja tunteita, taidan vain haluta jotakin, mitä en voi saada.
n23