Olemme aina olleet kaverini kanssa kilttien tyttöjen maineessa. Ala-asteella, juuri ennen erästä musiikin tuntia huomasimme luokassa kasan kanteleita pöydällä. Tuskan hiki nousi pintaan, kun tulimme ajatelleeksi, että niitä pitäisi vinguttaa sormet verellä seuraava kaksoistunti. Niinpä me hyökkäsimme kanteleiden kimppuun ja väänsimme kalanluisten kansallissoittimien kielet niin epävireeseen kuin mahdollista. Tunnin alkaessa opettaja ilmoitti hymyssä suin, että tänään soitamme kanteletta. Hymy hyytyi, kun opettaja huomasi, että kanteleet päästivät vain riitasointuja. Päivittelimme kaverini kanssa kamalaa ilkivaltaa ja kysyimme toisiltamme kirkkain silmin, kuka tekee tällaista? Syy meni vuotta vanhempien poikien niskoille, jotka syyttä istuivat jälkkäriä kepposemme takia. Anteeksi näin jälkikäteen!