En pidä työnteosta, enkä aio mennä töihin. Minulle riittää hyvin avustukset joita saan: työttömyyskorvauksen lisäksi ilmainen asunto, terveydenhuolto, ilmaiset lääkkeet, kaikki ilmaista. Välillä haen ruokapaketteja jotta rahat riittävät paremmin ravintolakäynteihin. Tai siis minulle ilmaista, tehän sen maksatte. Ja minä syljeskelen kattoon. Olen esittänyt sosiaalitoimistoon masentunutta jo niin kauan että kohta pääsen työkyvyttömyyseläkkeelle. Pelaan tietokoneella, surffaan netissä, harrastan aktiivisesti kaikkea kivaa mihin ei työnteolta jäisi aikaa, käytän kirjastoa paljon ja juon (lähes ilmaista) kotiviiniä silloin kun huvittaa. Kesät vietän enimmäkseen sukutilalla Keski-Suomessa. Elämäni on täydellistä! Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä, sanoo sananlaskukin. En myöskään ole mikään erakoitunut säälimies vaan minulla on kaunis tyttöystävä samassa tilanteessa kuin minä (oikeasti hän on avovaimoni, koska asuu luonani, hänen asuntonsa on pimeästi vuokralla opiskelijatytöllä). Olemme oikeasti sosiaalipummeja, tunnustan. Mutta arvatkaa, kaduttaako?