Tässä masentava totuus mun elämästä:
Mä olen 23-v nainen, mä olen ollut vaan yhden miehen kanssa, sitä juttua kesti about vuos, mutta sitä ei voi sanoa seurusteluks. Mä en ymmärrä miks mä kestin sitä niin kauan, koska mä olin sille miehellä lähinnä omaa kättä parempi vaihtoehto, ja helpotusta yksinäisyyteen.
Mä olen ollut nyt yksin melkeen 3 vuotta ja kaiken sen paskan takia mitä mä jouduin tossa aikasemmassa suhteessa kestämään, mun on todella vaikeeta alottaa uutta suhdetta, varsinkin kun kaikki mukavat miehet rakastuu mun ystäviin kun ne näkee ne, joten baarissakin kun saa kontson johonkin ihanan oloseen mieheen niin hetken kuluttua ne miehet on iskemässä mun kavereita.
Kiinnostuneiden miesten määrää ei lisää myöskään se että mä olen XL-kokonen.
Mä oon niin väsyny olemaan yksin, joskus mua vituttaa se että mä en halua/kykene harrastamaan seksiä seksin takia, koska sitä kautta sais ehkä uusia kokemuksia tai jotain.
Kaikki ihanat jätkät joihin mä tutustun ja joiden kanssa mä pysyn väleissä pitää mua lähinnä "yhtenä jätkistä" tai sitte ne on yksinkertasesti homoja.
Tällä hetkellä musta tuntuu että mä olen yksin ja surkee koko loppuelämäni, kun kaikki mun kaverit seurustelee onnellisina.