TunnustustenLuola.fi

Olen kohta 16 v. enkä ole koskaan ihastunut keneekään. Olen kateellinen niille jotka ovat. Useimmat ovat. Kun minulta kysytään asiasta, valehtelen salamyhkäisesti.

Käytän hyväksi ystäviäni.. En seksuaalisesti vaan kokeilen heidän avullaan päästä ylemmäksi "koulun hierarkiassa". Mutta se ei näytä toimivan, ja kukaan ei oikein pidä minusta, koska olen aika ujo. En ole koskaan juonut alkoholia, ja tupakkaakin olen polttanut vain kerran. Olen addiktoitunut tietokoneeseen, ja olen täys natsi. Kuuntelen heviä, eikä minulla ole koskaan ollut tyttöystävää, ja epäilen, että kuolen kahden kissan kanssa. Enkä ole edes etevä käyttämään konetta.. Kuuntelen vain musiikkia ja katselen TV:tä. Elämäni menee päin seiniä ja olen harkinnut monesti itsemurhaa. Ainoa asia mikä tuo pientä lohtua tähän elämän-kuvatukseeni on se, että saan kiitettäviä numeroita koulusta. Mutta numerotkin ovat nyt heikkenemässä.. Olen omasta mielestäni läski ja ruma, mutta ystäväni väittävät toisin.. Hekin varmaan kohta hermostuvat minulle kun kokoajan touhotan kuinka läski ja ruma olen.. En ole hyvä missään.. Voi kuin voisin aloittaa elämän alusta..

Olen vihannut isääni siitä saakka kun hän kertoi kolme vuotta sitten eroavansa äitini kanssa. Eron jälkeen lopetin harrastuksen, joka minulla oli ollut seitsenvuotiaasta saakka. Mikään ei enää tuntunut miltään.
Isäni ei tiedä miksi olen hänelle töykeä ja uskoo sen johtuvan murrosiästä. Mutta hän on ollut minulle etäinen koko elämäni ajan ja olen usein tuntenut jääväni kauas tärkeimmästä asiasta hänen elämästään, enkä usko, että voin koskaan antaa hänelle anteeksi. En voi hyväksyä, että hän kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen jätti äitini pinnallisen, yli 40-vuotiaan naisen vuoksi.
Vaikka erosta on kulunut jo kolme vuotta, itken yhä isääni kuin kuollutta. Näen hänet aivan eri ihmisenä kuin ollessani lapsi, isäni on ihminen, jota yhä uudestaan ja uudestaan pyysin leikkimään kanssani, turhaan.
Mikä pahinta, en vieläkään ole kertonut erosta parhaille koulukavereilleni. Pelkään, että he saavat sen selville jonkun muun kautta.

Humalluin viime viikolla reilusta lasillisesta viiniä niin pahaan kuntoon että makasin vain eteisen lattialla mahallani. Ei ollut mikään ensimmäinen kännini, enkä muutakaan järjellistä selitystä tuolle keksi. Jäi lähtemättä baariin sinä iltana...

nainen 18v

Miesystäväni pettää minua ja tiedän sen, mutta en ole paljastanut sitä hänelle. Siitä hyvästä petän häntä kahta kauheammin ja saan voimaa hymyillä hänelle tavallisessa arkisessa elämässä. Tiedän hänen myös lukevan tätä sivua ja salaisesti toivon viimein jääväni pettämisestä kiinni, jotta saisisimme puhuttua tämän asian selväksi tai lopetettua parisuhteemme. Oikeastaaan ihan sama kumpi. Rakastan häntä, mutta toisaalta miehiä tuntuisi riittävän kyllä siinäkin tapauksessa, ettei häntä olisi.

Minua ärsyttää se, että nykyään muotia on olla täysin kyyninen, negatiivinen, antisosiaalinen ja välinpitämätön. Ihmiset kuvittelevat, että se on jonkinlaista suurta yksilöllisyyttä, mutta sehän on päivän hitti! Samoin kaikenlainen erikoisuudentavoittelu pukeutumisen ym suhteen ärsyttää. Jos kaveripiiristäni 99% pukeutuu mustiin ja kuuntelee heavy/gootti/metalli-linjan musiikkia, en enää oikein usko siihen, että he ovat niin kovin erilaisia ja uniikkeja. Ja mikä ihme siinä on, että kaikkea ja kaikkia on koko ajan pakko haukkua ja kyykyttää? Mikä siinä on niin hienoa?

Pidän lapsista. Paitsi linja-autoissa. Mikään ei raasta hermoja niinkuin rääkyvä kakara vaunuissa, tai vaihtoehtoisesti ylivilkas rääpäle, joka huutaa ja juoksentelee ympäriinsä. Sitten kun äiskä yrittää saada penikan kuriin, huutaa äitin pikku kulta kuin olisi saanut juuri puukkoa kylkeen. Silloin ajattelen "Perkele, kohta saat itkun aihetta!" ja en kärsisi yhtään omantunnontuskista vaikka tappaisin kirkujan.

Minua pelottaa usein ilman hyvää syytä.
Miksiköhän pelkään?

Vietin viime viikonlopun kaverini ja sen muijakaverin kanssa ja jouduimme sille muijalle yöksi. Kaverini sammuttua eksyimme vessaan ja naimme aivot pellolle ilman kumia. Aamulla tyttöystäväni haki mut ja kysyi olinko ollut kiltisti. Valehtelin että olin, ja nyt pelottaa että mitä jos minuun tarttui joku tauti? En halua menettää tyttöystävääni enkä tiedä mikä minuun silloin meni.

Olen sairastanut masennusta useampaan otteeseen noin vuoden kaksi kerrallaan. Nyt ollaan taas vähentämässä lääkitystä. Ei ole enää paha olo, mutta ei paljon muutakaan.

Tällaistako elämä sitten on. Tuntuuko mikään enää ikinä miltään? Onko mun serotoniiniaineenvaihdunta(?) häiriintynyt iäksi? (En käytä huumeita!) Onko muita, jotka ovat elävien kirjoissa, mutta tällaisia zombeja?

olen käyttänyt hyväkseni kleptomaani ystävääni, "tilaamalla" jotain ja maksamalla siitä naurettavan pienen hinnan.

viina veron alennus on hyvää vauhtia tekemässä minusta alkohoöistia...

Rakastan minun ex: tyttöystävääni todella paljon, haluaisin hänet takaisin, mut en uskalla edes kysyä häneltä. Meillä oli hyvä ja pitkä suhde, eikä rakkaus loppunut koskaan.

Tahtoisin kiittää kaikesta saamastani palautteesta. Haluaisin sanoa, varsinkin naisille, että tämä oli ehkä parasta mitä olen aikuisikänäni kuullut ja palautti paljolti uskoani ihmisiin - ja ehkä vähän itseenikin! Suurkiitos kaikille teille!

#7493

Aina kun olen kylässä ja siihen on mahdollisuus käyn läpi vieraiden ihmisten laatikoita ja kaappeja. Saan suurta mielihyvää siitä jos löydän jotain hieman henkilökohtaisempaa.
vertailen tuttujen ja tuntemattominen rintojen kokoa, olen tehnyt sitä jo teini-iästä lähtien, koska olin itse niin pienirintainen.
Jos haluan saada orgasmin kuvittelen ex-seksikumppaniani ja hänen penistään.
Olen kateellinen kaikille nuorille äideille ja raskaana oleville jotka kulkevat maha pystyssä joka paikassa.
Olen tehnyt tarkkoja suunnitelmia siitä miten käyttäisin lottovoitto rahani.

Tajusin just

Tunnen aina ylemmyyttä erilaisiin ihmisiin. Minun ideologiani on muka parempi kuin muiden. Aina kiroan,että muut kieltää minun parhaimman asian elämässä. Itse teen samoin. Esim. uskovaisiin tunnen ylemmyyttä,koska he eivät tajua,että ei ole mitään jumalaa. Heidän parhain asia on kuitenkin uskonto. Teen siis samoin kuin hekin toimivat. Olenpa ollut tyhmä. En voi enää toimia näin. Esitän muka aina suvaitsevaa,mutta enpä taida ollakaan.

Poikaystäväni oksettaa minua, ja viikonloppuna jätän hänet, sillä en kestä:

-Hänen hajuaan, se tarttuu vaatteisiini, ja joudun pesemään vaatteitani tämän takia lähes päivittäin, se tulee kalliiksi ja kuluttaa vaatteita.

-Naamaansa, se on ruma kuin rusakon perse

-Kroppaansa, säälittävä kastemato, epä-kiihoittavaa

-Kulliinsa, se on naurettavan pieni, toukka

-Puhetta, omahyväinen itserakas paska

-Tyyliään, ihan eri luokkaa kuin minä

-Aivoja, mitä hän ajattelee kun nussii minua!! Tarvitsen tyydytystä jumalauta! Saatanan paskiainen, mä jätän sen!!

HYI HELVETTI MIKÄ ÄIJÄ!

Olen löytänyt elämäni miehen, hän on täydellinen, rakastan häntä enemmän kuin pystyn käsittämään, haluaisin muuttaa yhteen heti kun mahdollista ja mennä kihloihin parin vuoden sisällä. En ole kertonut hänelle mitään tästä ja luulen, ettei hän edes ole varma tunteistani. Ollaan molemmat aika huonoja puhumaan näistä asioista.

N21

Minulla on muutamia naispuolisia ystäviä, mutta surkean ulkonäköni vuoksi tiedän, etten ikinä tule saamaan ketään. En ole komea, en erityisen älykäs enkä taitava missään. En osaa pukeutua hyvin enkä muutenkaan jaksa huolehtia ulkonäöstäni.
Useaan kertaan olen tosissani harkinnut muukalaislegioonaan vetäytymistä.

Käyttäydyn tylysti nuorempaa työkaveriani kohtaa, en tiedä miksi. Ottaa vain nuppiin kun hän on tietävinään melkein kaiken, ja työntää nenänsä asioihin jotka eivät hänelle suoranaisesti kuulu. Jälkeenpäin vituttaa oma käytäytymiseni. Sori!

Raskastan erästä mutta en kykene kertomaan tätä hänelle koska pelkään että minua ei hyväksytä