#73496 1.9.2007 Mies 16v

Olen täysin ihastunut itseäni vuotta vanhempan tyttöön. Olen ollut ihastunut häneen jo pitemmän aikaa, mutta omaa ujouttani en ole uskaltanut ilmaista tätä hänelle mitenkään.

M16

#73268 25.8.2007

Olen 17 vuotias poika.
Olen yksin perjantai-iltana kotona, kaverit ryyppäämässä ja bilettämässä jossain kemuissa.
Tämä ei minua niin kiinnosta mutta kun minua ei ole kuin yksi henkilö kysynyt mihinkään "bileisiin".
Olen myös neitsyt, varmaan sen takia koska pyörin vain ja ainoastaan saman kaveriporukan kanssa enkä uskalla jutella tytöille niin paljon.
Olen alkanut erakoitumaan kavereistani, joka on sinänsä hyvä että ei tarvitse katsella niitä mahtailijoita.
Minkä takia naiset aina rakastuvat/ihastuvat vittumaisiin kusipäihin, mutta eivät meihin lupaaviin miehiin, jotka eivät satuta tyttöä?
Olen hengaillut nyt yhden tytön kanssa enemmän kuin ennen, ja minulla on pieni toivo että suhteemme etenisi pidemmälle.

Kiitos kun sain avautua

#73206 21.8.2007

21.8.2007

Olen kyllästynyt avomieheeni, joka ei osoita enää hellyyttä minua kohtaan. Hän ei panosta yhtään ulkonäköönsä ja jopa kaverini sanovat suoraan minulle välillä, että eipä ole komistus. Itse olen suht kaunis, vaikka se ei tähän liitykään. Rakastan häntä.
Pari viikkoa sitten petin häntä suutelemalla ja hellimällä toista miestä- emme harrastaneet kuitenkaan seksiä- vietin yöni hänen kanssaan. Olen suudellut kahta muutakin miestä, mutta en ole kertonut avopuolisolleni.
Tämä toinen mies oli niin ihana ja hellä minua kohtaan että ajattelen häntä jatkuvasti. Emme vaihtaneet puhelinnumeroita, mutta asumme samassa (pikku)kaupungissa. Aamulla kadutti, mutta se katumus oli nopeasti ohimenevää. Etsin häntä kateellani aina kun lähden ovesta ulos ja toivon tapaavani hänet vielä jostain syystä.

#72872 8.8.2007 Nainen 23v

1)
Vihaan työtäni. Olen alkanut inhota jokaista asiakasta, joka palvelupisteeseeni ilmestyy. Jaksan hymyillä asiakkaille aidosti enää harvoin. Onneksi olen jo irtisanonut itseni, eikä jäljellä ole enää kuin muutama viikko.

2)
Työni myötä minusta on tullut rasisti. Mielessäni on kehittynyt puhdas inho esimerkiksi italialaisia kohtaan. En voi sille mitään, tuntemukseni perustuvat kokemuksiin, eivät olettamuksiin. Hävettää ajatella pahaa ihmisestä vain siksi että hän on maan X kansalainen.

3)
Rakastan miestäni, enkä edes osaa ajatella olevani kenenkään muun kanssa. Se on kai outoa nykypäivänä.

N23

#72868 8.8.2007

sormetin lähes neljätoista vuotiasta serkkuani, hän on kaunis, mahtava luonteinen jnejne, hän sanoo että sitä ei koskaan tapahtunut ja se on unohdettu -> olen rakastunut häneen

#72867 8.8.2007

Olen 17v poika ja olen rakastunut muutaman vuoden nuorempaan serkkuuni, hän on todella aktiivinen ja kertoo minulle paljon tekemisistään, hän harrastaa seksiä usein ja olen mustasukkainen, kuuntelen kun häntä ahdistaa.. Olen sormeillut ja saanut hänelle orgasmin aivan toisen sukulaisen vieressä.

Hän on kaunis
Hän on hauska
Hänellä on mahtava luonne
Minua masentaa hänen kevytkenkäinen luonteensa, seksiä varmaan yli 20 MIEHEN kanssa eikä ole vielä edes neljäätoista..

Tack :(

#72866 8.8.2007

Ahdistaa. Melkein 6 vuotta sitten ihastuin yhteen tyttöön. En koskaan kehdannut tehdä muuta kuin tuijottaa häntä. Kerran hän osoitti olevansa ihastunut minuun kysymällä epäsuorasti "treffeille", mutta olen niin helvetin ujo että jäädyin ja siihen se jäikin.
Tunteeni vähän kylmeni ajan myötä, kun pääsin lukioon ja tämä kyseinen tyttö ei tullut vastaan pitkään aikaan. Vuoden "paussin" jälkeen hän tulikin samaan lukioon ja kun näin häntä useampana päivänä, ihastuin entistä enemmän.
Noh pointti tässä nyt on, että nykyään kun olen tarpeeksi vanha, että saan alkoholiakin ostaa niin ujoudesta pääsisi sillä eroon ja kysyisin häntä tältä seisomalta ulos, mutta mutta mutta.. hänellä on ollutkin pitkän aikaa poikaystävä. Huhujakin oli, että hän olisi raskaanakin nykyään. Saatana.
Näen hänestä uniakin nykyään lähes viikottain. Vituttaa kun olin sillon niin ujo.

#72864 8.8.2007 Mies 15v

-Runkkaan päivittäin vaikka ei paneta
-Olen ihastunut samalla luokkatasolla olevaan suosittuun tyttöön, mutta en uskalla mennä puhumaan hänelle. Tiedän että en ole ainoa joka haluaa häntä

M15

#72863 7.8.2007 Nainen 17v

-Yritin jo jokin aika sitten tunnustaa, mutta alkoi hävettää liikaa. Tämä on toinen yritys. Hävettää.

-Lähestulkoon kaikki ystävyyssuhteeni ovat minulle peliä ja vain hyödyn niistä. Ainoan poikkeuksen muodostaa omituinen "kaveruus"suhde exäni kanssa.

-Sekaannun liian vanhoihin miehiin ja teen liian härskejä asioita heidän kanssaan.

-Kaksi varattua miestä/poikaa on pettänyt kumppaniaan kanssani tämän viikon aikana.

-Melkein runkkasin toista poikaa samaan aikaan, kun flirttailin ja vokottelin toista vieressäni.

-Yksi ällöttävä henkilö on ihastunut minuun palavasti; minä käytin häntä yhden illan hyväkseni saadakseni hellyydentarpeeni tyydytettyä halauksilla yms. Seksi olisi ollut liian ällöttävää, muuten olisin senkin tehnyt. Aamulla leikin ettei mitään tapahtunutkaan.

-Juon aivan liikaa ja liian monesti viikossa. Viimeksi annos oli 0,7 viinapullo ja muutama kalja.

-Fetissini ja fantasiani alkavat olla omaankin makuuni liian ronskeja.

-Olen aivan hunningolla, mutten saa revittyä itseäni enää takaisin kunnolliseen elämään.

-Ei minua oikeasti pahemmin kiinnosta mikään. Olen niin kylmä ihminen, ettei minua kiinnosta vaikka loukkaisin ihmisiä. En edes suutu ihmisille, jotka haukkuvat minua, koska en välitä. Olen niin vahva ja tunteeton, etten jaksa välittää.

N17

#72862 7.8.2007

Olin kerran kaverillani yökylässä kun tuli vessahätä ja menin vessaan, näin siellä hänen melko hyvännäköisen isosiskon stringit ja kiihotuin niistä mielettömästi. Illan aikana kävin muutaman kerran "vessassa" eli runkkaamassa stringien avulla. Kävin uimassa ja sukeltein altaissa ja puristelin tyttöjen tissejä ja peppuja ja kävin runkkaamassa vessassa monta kertaa. Hain siskoni huoneesta stringit ja runkkasin niihin.

#72860 7.8.2007

Öisin kun menen nukkumaan kuvittelen aina fantasioita jossa kaikki naiset rakastavat minua ja kilpailevat minusta... Nään myös fantasioita joissa kavereideni tyttöystävät rakastavat minua ja meillä on suhde missä kumpikin tekee ihan mitä tahansa toisen puolesta...

#72859 7.8.2007

Pari vuotta sitten talvella näin vanhan naisen (noin 60v), joka oli kaatunut jäälle, eikä päässyt ylös. Nainen oli juonut. Kun tulimme naisen luokse hän pyysi meitä auttamaan hänet ylös. Sanoimme, että autamme hänet ylös maksusta, mutta nainen ei suostunut maksamaan, joten jätimme hänet makaamaan ja lähdimme menemään... Pahinta on että minua ei edes kaduta, vaan naurattaa kun ajattelen juttua...

#72858 7.8.2007

En tiedä mihin olen menos. Kesäviikonloput ovat menneet alkoholin kourissa.
Vedän entistä enemmän joka kerral eikä sekään tunnu miltään. Pelkään kuntoni romahtamisen puolesta ja siitä, että joskus mokaan tosi pahasti.
Morkkikset ovat pahoja selvinpäin ja masikset saattaa iskeä.
Pyrin kuitenkin taistelemaan itseni takaisin entiseen elämään, koska tiedän, että jos en lopeta ajoissa, iskee psykoosi mulle stopin.

#72824 6.8.2007

Haluaisin panna 15-16v poikaa. Olen itse melkein 20v tyttö.

#72823 6.8.2007

Olen neitsyt. Olen moneen kertaan kieltäytynyt seksistä naisten kanssa ja naisten tullessa iskemään täysin välttänyt kontaktin tai sanonut heille rumasti. En ole homo. Kaverini luulevat että minulla on asiat hyvin, todellisuus on ihan jotain muuta. Olen huono ihminen.

Mies, 21 vuotta

Komea, lihaksikas ja sosiaalinen.

#72822 6.8.2007

Olen 19-vuotias tällä hetkellä ja hyväksyin homoseksuaaliset ajatukseni täysin vasta vuosi-pari sitten. Viime viikolla vasta oikeastaan tajusin täysin koko homman erään naispuolisen ystävän kanssa homoseksuaalisuudesta ja sen sellaisesta jutellessa. Ala-asteella muistan suurin piirtein pakottaneeni itseni ajattelemaan tyttöjä, koska ajattelin, että tyttöjä piti normaalin pojan ajatella. Saman aivopesun takia myöskin pyrin kampeamaan aktiivisesti kaikki homoseksuaaliset ajatukset mielestäni. Homoseksuaalisuus oli aina tarkoittanut jotain pahaa. Nyt pyrin taas aktiivisesti palauttamaan nuo padotut mielikuvat ja tunteet takaisin mieleen, jotta voisin elää onnellisemman elämän täydempänä ihmisenä.

#72820 5.8.2007

olen pitkään halunnut katsella tyttöjä/naisia webcamin välityksellä... sellaista vähän niinku nettiseksin tapaista.. mutta tuntuu ettei kukaan ole kiinnostunut sellaisesta. etsin tyttöjä yhdeltä pelisivustolta, tyttöjä jotka hakevat meseseuraa..ja tykkään itsekkin näyttää camissa


olen 20v poika, ja kaikenlisäksi seurustelen

#72819 5.8.2007

tungin nakkia vaginaani, kunnes kissa tuli syömään sen. ja nuoli koko reijän. sain hyvän orgasmin karheasta kielestä

#72815 5.8.2007

En tiedä helpottaako tämä, mutta pakko sanoa että nyt hävettää kaikki kännitoilailut enemmän kuin koskaan. Toivoisin kuolevani.

#72814 5.8.2007 Nainen 23v

tunnustan seuraavat asiat:
-minulla ei ole elämää
-minä dataan 24/7
-olen syönyt kokonaisen hevosen
-olen mielestäni hyvin älykäs
-inhoan kaikkia kakkoja ihmisiä
-tykkään leipoa
-nukun 9 tuntia ja syön 9tuntia
-leikin barbeilla vieläkin
(23n)